Hongalle kauden toinen tappio

FC Honka ja Haka pelasivat Tapiolan urheilupuiston sunnuntai-illassa jännittävän ja tapahtumarikkaan ottelun. Loppujen lopuksi pisteet matkasivat Valkeakoskelle loppulukemin 1-2.
Avausjakso
Honka oli lähellä siirtyä johtoon yhdeksännellä peliminuutilla. Javi Hervasin kulmapotku meni Haka-puolustuksen läpi, mutta Haka-vahti Michael Hartmann onnistui juuri ja juuri pitämään maalinsa puhtaana.
15. minuutilla Mac Kandji harhautti laidalla puolustajan ja pelasi matalan keskityksen boksiin, mutta Jonas Häkkinen ehti katkoon.
Honka sai avausmaalinsa 25. minuutilla. Demba Savage syötti Kandjin läpiajoon ja hyökkääjä viimeisteli varmasti keltamustat johtoon.
Honka joutui miesalivoimalle 28. minuutilla, kun Nasiru Banahene ajettiin ulos kentältä.
Miesalivoimasta huolimatta Honka oli lähellä tuplata johtonsa ennen taukoa. Edmund Arko-Mensah keskitti, mutta Kandjin pusku meni maalin ohitse. Hetkeä myöhemmin Kandji laukoi hieman maalin yli.
Haka tuli vielä avausjakson lisäajalla tasoihin, kun Antto Hilska onnistui ohittamaan Tim Murrayn. Näin tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.
Toinen jakso
Avauskokoonpanoon noussut Arko-Mensah näytti nopeuttaan toisen jakson kymmenennellä minuutilla. Laitapuolustaja nousi pallon kanssa puolesta kentästä aina rangaistusalueelle saakka, mutta laukaus meni hieman ohitse.
70. minuutilla Honka kävi kulmapotkusta erittäin lähellä johtomaalia, mutta Haka onnistui lopulta siivoamaan tilanteen.
Vierasjoukkue siirtyi johtoon 78. minuutilla, kun Salomo Ojala puski pallon Hongan verkkoon.
Honka haki tasoitusmaalia ahnaasti ja saikin luotua paikkoja. Ne pysähtyivät kuitenkin usein Hartmannin torjuntoihin.
Puntit tasoittuivat 85. minuutilla, kun Hakan Häkkinen ajettiin kentältä toisen varoituksen myötä.
Honka sai vielä ottelun lisäajalla rangaistuspotkun, mutta Hartmann torjui Lucas Kaufmannin laukauksen. Näin ollen Honka koki kauden toisen tappionsa.
– Peli oli alussa aivan meidän hallussamme. Teimme maalin ja kontrolloimme peliä. Sitten saimme punaisen ja päästimme jakson viimeisestä tilanteesta maalin. Pelasimme toisella jaksolla miesvajauksellakin ihan hyvin ja loimme enemmän paikkoja kun Haka. Vastustaja pääsi tekemään kuitenkin yhden erikoistilannemaalin. Olisimme voineet tulla tasoihin vielä lopussa. Todella paljon harmittaa, ettemme pystyneet tänään voittoon, kommentoi Tapio Heikkilä ottelun jälkeen.
Hongan kausi jatkuu vierasottelulla Töölössä, kun keltamustat kohtaavat ensi viikon perjantaina 2.10. HIFK:n Bolt Areenalla. Seuraava kotiottelu Tapiolan urheilupuistossa pelataan torstaina 15.10. Kello 18.30 alkavassa ottelussa Honka kohtaa IFK Mariehamin. Osta lippusi otteluun ennakkoon tästä!
Hongan kokoonpano:
#3 Tapio Heikkilä
#5 Henri Aalto (87′ Juan Alegria)
#6 Jerry Voutilainen (87′ Duarte Tammilehto)
#8 Javi Hervas
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin (73′ Lucas Kaufmann)
#16 Konsta Rasimus
#31 Edmund Arko-Mensah (67′ Jonas Levänen)
#80 Demba Savage
#99 Mac Kandji (73′ Dani Hatakka)
Vaihdossa: #1 Markus Uusitalo, #63 Ville Koski