Uutiset

Hongalla joulutauko – Niki Otaru

Esport Hongan joulukausi lähenee loppuaan. Harjoitukset jatkuvat huomenna, maanantaina 4.1. Niki Otaru kertasi joulukuulumisiaan.

– Vähän on ollut rikkinäinen treenikausi tähän mennessä. Ensin oli jalka vähän rikki ja sitten olin myös kipeänä, Otaru kertoi.

– Jalan kanssa on ollut kyse vanhasta vammasta. Fysioterapeutin kanssa olemme tehneet töitä, jotta tammikuusta lähtien saisi taas harjoitella ehjänä.

Otarun mukaan Hongalla on tällä hetkellä hyvä tilanne kokoonpanon suhteen. Hän totesi, että harvalla joukkueella on yhtä hyvä tilanne tässä vaiheessa kautta, kun Hongalla.

– Meillä on joukkueessa sama pohja kuin viime kaudellakin. Muutamia uusia kavereita tullut mukaan ja reilu 20 äijää on treeneissä mukana. Pikkuhiljaa edetään ja peruskunnon kasvattamisella on aloitettu.

Otaru, 29, ei omien sanojensa mukaan ole enää kovin nuori, muttei vanhakaan. Jalkapalloa mies aikoo pelata niin kauan kuin nauttii siitä. Missä Otaru nähdään viiden vuoden päästä?

– Voisin kuvitella näkeväni itseni koulun penkillä viiden vuoden päästä. Hyvin mahdollista, että myös fudis kuuluu silloin elämään.

Yhteistyössä