Otteluraportti, Veikkausliiga

FC Inter vahvempi Turussa

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka matkusti Turkuun FC Interin vieraaksi. Ottelu oli suurilta osin melko tasainen, mutta tehokkaampi kotijoukkue piti pisteet Turussa loppulukemin 3-1.

Avausjakso

Ottelun ensimmäinen vartti oli sinimustan kotijoukkueen, eikä Honka saanut peliään lainkaan käyntiin. Avausmaali syntyi kuudennella peliminuutilla. Filip Valencicin laukaus osui tolppaan, mutta ensimmäisenä irtopalloon ehtinyt Elias Mastokangas vei Interin johtoon.

Jakson kuluessa Hongan peli alkoi sujua paremmin, ja ensimmäisen nelivitosen toinen puolisko olikin Hongan hienoista hallintaa. Maalipaikat jäivät kuitenkin melko vähiin. Lähimpänä kävi Borjas Martin, mutta Daan Klinkenberg blokkasi lähietäisyydeltä lähteneen kudin.

Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin 1-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Inter lisäsi johtonsa kahteen 59. minuutilla, kun Valencicin komea laukaus painui verkkoon. Sen jälkeen pelin kuva oli selvä. Honka hyökkäsi ja Inter puolusti tiiviisti ja haki vastahyökkäyksiä.

Kavennusmaali syntyi lopulta 82. minuutilla. Juha Hakolan millintarkka keskitys löysi takatolpalle hiipineen Abel Suarezin, joka puski pallon varmasti alakulmaan.

Yksi Interin vastahyökkäyksistä tuotti kuitenkin tulosta, ja Timo Furuholm laukoi loppulukemiksi 3-1 hieman ennen täyttä aikaa.

-Ottelu oli aika tasaväkinen, mutta Inter oli vastahyökkäyksissään vaarallinen, emmekä me saaneet kenttätasapainoa aina kuntoon. Meillä oli joitain paikkoja, mutta ei tarpeeksi laadukkaita. Inter oli tänään meitä parempi erityisesti vastahyökkäyksissä ja maalinteossa. Pikkuasiat yleensä ratkaisevat ottelun ja niissä meidän pitää olla enemmän hereillä, kommentoi laitahyökkääjä Hakola ottelun jälkeen.

Honka on tuloksen myötä Veikkausliigassa neljäntenä, mutta tasapisteissä sijoja kaksi ja kolme miehittävien Interin ja KuPS:n kanssa. Keltamustien kausi jatkuu todellisella huippukamppailulla, kun lauantaina 27.7. vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu sarjakärki Ilves. Ottelu käynnistyy kello 17.00. Odotettavissa on varmasti todella hieno ottelu, joten osta lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Hongan kokoonpano:

#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#8 Javi Hervas (89’ Martin Salin)
#10 Lucas Kaufmann
#11 Juha Hakola
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#23 Mikko Sumusalo
#28 Tommi Saarinen
#33 Duarte Tammilehto (75’ Abel Suarez)
#80 Demba Savage (62’ Joel Perovuo)

Vaihdossa: #12 Rasmus Leislahti, #3 Gideon Baah, (MV), #16 Konsta Rasimus, #19 Arlind Sejdiu

Yhteistyössä