ENNAKKO: Honka matkaa Tammisaareen – EIF-Honka

Honka matkustaa keskiviikkona EIF:n vieraaksi Tammisaaren keskuskentälle. Taistelu pisteistä käynnistyy kello 18.30.
Keltamusta palasi lauantaina voittojen tielle, kun Jaro kaatui Tapiolassa 2-0. Masar Ömer iski tämän kauden Ykkösen debyyttiosumallaan Hongan johtoon, ja Rony Huhtala ratkaisi loppuminuuteilla pelin lopullisesti kauden neljännellä maalillaan. Ömerin lisäksi ensimmäiset Ykkösen pelinsä Hongan paidassa pelasivat nollan pitänyt Tim Murray, sekä vahvasti keskikentällä esiintynyt Carlos Portela.
Honka on kerännyt viimeisestä viidestä ottelustaan seitsemän pistettä. Jaron lisäksi kaatui Gnistan, ja TPS-kamppailu päättyi tasatulokseen. KPV ja Haka olivat kotikentillään Honkaa vahvempia. Hongan sisäistä maalitilastoa johtaa viiden maalin mies Kasperi Liikonen. Jaroakin vastaan osunut Rony Huhtala säestää neljällä, ja Jean Silva sekä JoniKorhonen kolmella maalilla. Maalintekovastuu on jakautunut mukavasti, sillä maalinteossa on onnistunut tällä kaudella jopa kaksitoista pelaajaa.
Vaikean alkukauden jälkeen EIF on löytänyt viime otteluissa kovan vireen, ja pistesaldo viimeisestä viidestä ottelusta onkin Hongan tapaan seitsemän. Viime ottelussaan tammisaarelaisjoukkue kaatoi OPS:n vieraissa 0-2. EIF säästi maalinteon pelin loppupuolelle, sillä Felix De Bona laukoi rangaistuspotkusta voittomaalin vasta 84 minuutin kohdalla. De Bona on ollut tällä kaudella kovassa vireessä, sillä Ykkösen maalipörssin toisella sijalla oleva hyökkääjä on heiluttanut verkkoja jo kahdeksan kertaa.
Honka ja EIF kohtasivat aikaisemmin tällä kaudella Ykkösen neljännellä kierroksella. Tasaisen ottelun ratkaisijaksi nousi Lucas Kaufmann, joka viimeisteli ottelun ainoan maalin 58 minuutilla.
Miko Puuskari, Duarte Tammilehto ja Onni Puhalainen ovat edelleen loukkaantuneena sivussa. Jaro-ottelun väliin jättäneen Ilari Äijälän pelikunto on vielä epävarma.
Kotiin Honka palaa jälleen ensi viikon maanantaina, jolloin 18.30 alkavaan paikalliskamppailuun vieraaksi saapuu naapurikaupungin GrIFK.