Hongalle tärkeä voitto loppuhetkien osumalla
Tiistainen kesäilta tarjosi vauhdikkaan ja tasaisen jalkapallo-ottelun, jossa tapahtumia riitti molemmissa päissä. Lopulta Honka iski voittomaalin muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa ja nappasi tärkeän voiton itselleen.
Avausjakso
Kuusi ja puoli minuuttia oli pelattu, kun Florian Krebs yritti iskeä yhden kauden upeimmista maaleista. Kaukaa oikealta laidalta lähtenyt nosto ei mennyt paljoa maalin ylitse, mutta suuntautui lopulta maalin katolle.
Parikymmentä minuuttia oli juuri tulossa täyteen, kun Honka hyökkäsi nopeasti vastaan. Lucas Kaufmann pelasi vasemmalle laidalla Matias Ralelle, joka jatkoi Juan Alegrialle. Alegria pudotti boksin kulmalle Clésiolle, jonka lauakus karkasi kuitenkin yli ja ohi maalin.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Honka kolautteli jo maalipuita. Elias Äijälä pääsi lataamaan vastapalloon vasurillaan, mutta ylärima esti vielä puolustajan Veikkausliigauran avausmaalin.
VPS:n avausjakson paras paikka syntyi viitisen minuuttia ennen taukoa. Saviolla oli edessään jos lähes tyhjä maali, mutta Hongan onneksi yritys valui ohitse. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen jakso
Toista nelivitosta oli edetty kymmenisen minuuttia, kun Mikko Pitkänen lähetti tarkan keskityksen Honka-maalille. Savion pusku oli kuitenkin heikko ja Maksim Rudakov sai kopattua pelivälineen.
Honka puolestaan kävi lähellä maalintekoa tunnin pelin jälkeen. Kaufmannin upea syöttö löysi boksista Clésion, mutta Teppo Marttinen venytti vielä viimeistelyn tielle.
Viitisen minuuttia myöhemmin Evgenii Bashkirov näki Rudakovin olevan kaukana maalistaan ja lähetti keskialueelta laukauksen, joka kuitenkin nousi hieman yli maalin.
Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta 88. minuutilla. Kulmapotku tuli boksin rajoille Roman Eremenkolle, joka jatkoi sen upealla keskityksellä takatolpalle. Sieltä löytyi Mateo Ortíz, joka puski Veikkausliigauran avausmaalillaan Hongalle 1-0 voiton.
– Olen iloinen ensimmäisestä maalistani ja toivottavasti pääsen tekemään vielä monta lisää. Päivän voitto oli meille todella tärkeä matkalla kohti kärkisijoja. Vastustaja oli tänään kova, mutta meillä oli tänään kärsivällisyyttä ja selvisimme lopulta voittajiksi, Ortíz totesi ottelun jälkeen.
Hongan pelit jatkuvat jo lauantaina 1.7. todellisella huippukamppailulla, kun se kohtaa HJK:n Tapiolan urheilupuistossa kello 14.00 alkaen! Nyt tarvitaan kaikki kotiyleisön tuki! Nappaa lippusi ennakkoon tästä ja nähdään Tapiolassa!
Hongan avauskokoonpano:
#1 Maksim Rudakov (MV)
#7 Clésio (90+2′ Otso Koskinen)
#8 Kevin Jansen (46′ Mateo Ortíz)
#9 Juan Alegria (81′ Jonathan Muzinga)
#10 Lucas Kaufmann (73′ Lauri Laine)
#11 Florian Krebs
#13 Roman Eremenko
#20 Matias Rale
#21 Ville Koski (73′ Florian Baak)
#23 Aldayr Hernández
#47 Elias Äijälä
Vaihdossa: #12 Roope Paunio (MV), #48 Vincent Ulundu