Etsi tältä sivustolta

Kausi kääntyy kohti loppuaan, lauantaina vastassa KTP

FC Hongan Veikkausliigakausi 2021 suuntaa kohti päätöstään. Keltamustilla on jäljellä vielä neljä loppusarjan ottelua. Niistä ensimmäinen koittaa ylihuomenna lauantaina, kun joukkue matkaa Kotkaan KTP:n vieraaksi. Kello 17.00 alkavaa ottelua voi seurata Ruutu+:n suorasta lähetyksestä, klikkaamalla tästä!

Honka avasi alemman loppusarjan ottelunsa lokakuun alussa, kun se kohtasi kotinurmellaan Tapiolassa IFK Mariehamnin. Joel Mattsson vei vieraat heti ottelun alussa johtoon. Honka nousi kuitenkin lopulta tasoihin omaksi maaliksi merkityllä osumalla kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja pisteet jaettiin luvuin 1-1.

IFK-ottelun jälkeen koitti maajoukkuetauko, ja pelit jatkuvat vasta tänä viikonloppuna. Hongassa pidettiin hetki taukoa joukkueharjoituksista, mutta sen jälkeen harjoituksissa on menty taas kovaa ja joukkue on valmiina lauantain kamppailuun.

– Muutaman päivän tauko joukkueharjoituksista teki varmasti kaikille hyvää. Saimme hetkeksi ajatuksia pois jalkapallosta ja pääsimme palautumaan rauhassa myös mentaalisesti, toteaa jokaisessa Veikkausliigaottelussa Hongan maalia vartioinut Tim Murray.

Honka lähtee otteluun sarjan kahdeksannelta sijalta. Keltamustien loppusijoitus tulee olemaan sijojen 7-11 välillä, joskin karsijan paikalle putoaminen vaatisi heikkoa saldoa kauden viimeisistä otteluista, sekä muiden joukkueiden vahvaa suorittamista. Eroa seitsemäntenä ja alemman loppusarjan kärjessä olevaan FC Lahteen on tällä hetkellä kahdeksan pistettä.

– Joukkueessa on hyvä meininki. Haluamme näyttää tasomme ja voittaa kaikki loput ottelut. Tottakai annamme kaikkemme jokaisessa ottelussa, ovat panokset minkälaiset tahansa. Peleihin motivoituminen on sikäli helppoa. Jokainen meistä haluaa aina voittaa, Murray sanoo.

KTP:n kausi on ollut hyvin vaikea, ja kotkalaiset löytyvät sarjan viimeiseltä sijalta. Karsijan paikkaa, eli yhdennettätoista sijaa korkeammalle joukkue ei voi enää yltää, mutta luonnollisesti se haluaisi välttää suoran putoamisen Ykköseen. Ennen lauantain kierrosta kotkalaiset ovat yksitoista pistettä AC Oulua perässä, joten nousu pois suoran putoajan paikalta vaatisi voittoa kaikista lopusta neljästä ottelusta.

Murray nostaa esille erityisesti mentaalisen puolen asiat otteluun valmistautuessa.

– Menemme kohti kauden päätöstä, mutta meidän täytyy pitää keskittymisemme korkealla tasolla loppuun saakka. Pelit ovat vaikeita, sillä monilla vastustajilla on vielä suuria panoksia. Meidän täytyy pitää huoli siitä, että valmistaudumme hyvin jokaiseen otteluun. KTP on vahva erityisesti vastahyökkäyksissä. Meidän täytyy pitää paremmin huolta pallosta kuin olemme viime otteluissamme tehneet.

Honka ja KTP ovat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella. Molemmat otteluista ovat päättyneet samoihin lukemiin, Hongan 3-1 voittoon. Avauskohtaamisessa Kotkassa keltamustien maaleista vastasivat Lucas Kaufmann, sekä kahdesti osunut Demba Savage. Kotona Tapiolassa keltamustien avausmaali upposi verkkoon KTP-puolustuksen kautta, ja muista osumista vastasivat Konsta Rasimus ja Edmund Arko-Mensah.

KTP vs FC Honka Kotkan Arto Tolsa Areenalla lauantaina 16.10. kello 17.00 alkaen. Ruutu+:n suoraan lähetykseen ottelusta pääset klikkaamalla tästä!

KTP-ottelun jälkeen Honka pelaa kauden kaksi viimeistä kotiotteluaan. Tapiolan urheilupuistoon vieraaksi saapuvat FC Haka lauantaina 23.10. kello 15.00 ja AC Oulu keskiviikkona 27.10. kello 18.30. Liput molempiin otteluihin pääset ostamaan klikkaamalla tästä!

Back to top