Etsi tältä sivustolta

Honka kohtaa maanantaina SJK:n vieraissa

Hyvään vireeseen viime otteluissaan päässyt Honka matkaa seuraavaksi Seinäjoelle, kun se kohtaa maanantaina SJK:n OmaSP Stadionilla 18.30 alkavassa ottelussa. Mikäli et pääse paikan päälle Seinäjoelle, voit kannustaa Hongan voittoon Ruutu+:n suoran lähetyksen kautta!

Alkukauden hankaluuksien jälkeen Hongan otteet, ja tärkeänä asiana tietenkin myös tulokset ovat kohenneet viime aikoina. Keltamustat ovat pelanneet viimeiset kuusi ottelua tappioitta ja napanneet niistä kolme voittoa. Honka löytyykin viimeiset viisi ottelua huomioon ottavasta kuntopuntarista neljänneltä sijalta. Viime kierroksella joukkue otti komean 4-1 kotivoiton Ilveksestä, Juan Alegrian osuessa kahdesti. Keltamustien kaksi muuta maalia syntyivät Niklas Pyyhtiän sekä Darren Smithin toimesta.

Toteutamme ottelusuunnitelman eri vaiheita hitusen kliinisemmin kuin alkukaudesta, mutta olemme myös suoriutuneet paremmin molempien boksien edustoilla sekä hyökkäyspään erikoistilanteissa. Kyse ei ole isoista asioista, peliteot on vain saatu paremmin ulosmitattua pisteiksi, puolustaja Henri Aalto vastaa kysymykseen siitä, miksi joukkueen tuloskunto on parantunut.

Honka lähtee maanantain otteluun Veikkausliigan kahdeksannelta sijalta. Pisteitä on kasassa kahdeksantoista ja ero sekä seitsemäntenä olevaan Ilvekseen, että tällä hetkellä kuudennella sijalla viimeistä yläloppusarjapaikkaa hallussaan pitävään HIFK:hon on vain kaksi pistettä. Taisto yläloppusarjan paikoista käy siis kuumana.

Hongassa vastuuta on tällä kaudella tullut laajalle ryhmälle, sillä minuutteja Veikkausliigassa on saanut kaksikymmentäneljä eri pelaajaa. Moni vielä ensiaskeliaan pääsarjatasolla ottava pelaajakin on noussut jo suureen roolin, kuten ensimmäiset liigaminuuttinsa tällä kaudella saaneet Matias Rale ja Otso Koskinen, sekä viime kaudella debytoineet, mutta hyvin vähälle vastuulle silloin jääneet Ville Koski ja Niilo Saarikivi.

– Kilpailu pelipaikoista on tasainen ja kova. Jokaiselle paikalle on vaihtoehtoja ja terveystilanne on melko hyvä. Kilpailutilanne on käytännössä aina sekä joukkueen että yksilön etu, se pakottaa parhaaseen valmistautumiseen ja suorittamiseen, Aalto sanoo.

Eniten minuutteja on kellottanut maalivahti Tim Murray, joka on ainoana pelannut kaikki Veikkausliigakauden ottelut alusta loppuun. Murrayn lisäksi Lucas Kaufmann, Aalto ja Konsta Rasimus ovat saaneet toistaiseksi tililleen yli tuhat peliminuuttia. Viime kierroksella debyyttinsä tekivät uusi vahvistus Izunna Uzochukwu, sekä Hongan oma kasvatti, 19-vuotias Pauli Katajamäki.

Maanantain vastustaja SJK on Hongan tapaan kovassa vireessä. Joukkueen tappioton putki on Hongan vastaavaa lyhyempi, kolmen ottelun mittainen, mutta viimeisestä kymmenestä ottelusta kasassa on kuusi voittoa ja yksi tasapeli, kolmen tappion lisäksi. SJK onkin vahvasti mukana taistelemassa jopa mitaleista. Tällä hetkellä se on vain kolme pistettä pronsseissa kiinni olevaa FC Lahtea perässä, kaksi ottelua vähemmän pelanneena.

Erityisen vahvaa on ollut seinäjokelaisten oman pään peli. Yksitoista päästettyä maalia on yhdessä KuPS:n ja HIFK:n kanssa toiseksi vähiten koko sarjassa. Vähemmän maaleja on päästänyt vain sarjakärki HJK. Myös hyökkäyspäästä löytyy onnistujia. Joukkueen paras maalintekijä on neljästi osunut englantilaiskärki Jake Jervis.

– SJK:sta löytyy paljon laadukasta yksilöosaamista, oletettavasti keskityksiä ja pidempiä syöttöjä linjan taakse, sekä hetkittäin korkeaa ja aggressiivista prässäämistä, toteaa puolustaja Henri Aalto.

– Oman kolmanneksen ja boksin laadukas puolustaminen, onnistunut pelinavaaminen ja tilojen hyödyntäminen SJK:n prässiä ja muotoa vastaan, sekä tehokas murtautumispeli ja viimeisteleminen yläkolmanneksella, hän luettelee erityisen tärkeiksi asioiksi, joissa Hongan tulee onnistua maanantain kamppailussa hakeakseen täyden pistepotin Espooseen.

Honka ja SJK ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aiemmin. Tapiolassa Honka koki karvaan 0-1 tappion loppuhetkien osumalla. Keltamustien revanssihalut ovat maanantaina siis varmasti hyvin korkealla!

SJK-FC Honka käynnistyy siis maanantaina 16.8. OmaSP Stadionilla kello 18.30, Suoraan Ruutu+:n lähetykseen pääset klikkaamalla tästä!

Back to top