SJK niukasti Honkaa parempi

FC Honka isännöi Tapiolan urheilupuiston lauantai-iltapäivässä SJK:ta. Tasainen ottelu ratkesi vasta aivan loppuminuuteilla. Lopulta Honka joutui toteamaan vieraat maalin verran paremmaksi.
Avausjakso
SJK hyökkäsi ensimmäistä kertaa vaarallisesti ottelun toisella minuutilla. Jake Jervis laukoi nousunsa päätteeksi, mutta Duarte Tammilehdon saatua jalkansa väliin jatkettiin peliä kulmapotkulla.
Honka tuli puolestaan kahdeksannella peliminuutilla. Edmund Arko-Mensah vapautti syötöllään Demba Savagen, mutta SJK-puolustus pääsi gambialaisen keskitykseen väliin.
SJK oli hyvin lähellä iskeä ottelun avausmaalin 22. minuutilla. Christian Valencia laukoi lähietäisyydeltä, mutta Tim Murray oli pallon tiellä. Jatkotilanteesta Jude Arthur viritti kaukolakauksen kohti yläkulmaa, jonka Murray torjui kulmapotkuksi.
Viitisen minuuttia myöhemmin Jervis pääsi jälleen kokeilemaan, mutta Murray sai kätensä tielle ja lopulta Honka-puolustus purki tilanteen.
Puolen tunnin kohdalla Tammilehto pääsi kokeilemaan kahdesti kulmapotkutilanteesta, mutta molemmat kudit kilpistyivät SJK-puolustukseen.
Kun pelattiin ottelun 36. minuuttia, lähetti Arko-Mensah keskityksen taka-alueelle, mutta Savagen pusku karkasi maalin yli.
Maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen jakso
SJK:n Pyry Hannola kolautti vapaapotkusta pallon Honka-maalin tolppaan, kun toista nelivitosta oli kulunut muutama minuutti.
75. minuutilla Nasiru Banahene ja Lucas Kaufmann juonivat pallon Henri Aallolle boksiin, mutta puolustajan keskitys oli liian kova eivätkä Honka-hyökkääjät ehtineet jatkamaan pelivälinettä maaliin.
Honka oli erittäin lähellä siirtyä johtoon viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Juan Alegria lähetti matalan pallon maalille, mutta Demba Savage ei osunut kunnolla palloon.
Ottelun ratkaisu nähtiin ensimmäisellä lisäminuutilla. Emmanuel Ledesma pääsi karkaamaan läpiajoon Hongan kulmapotkun jälkitilanteesta ja laukoi SJK:n voittomaaliksi jääneen osuman.
– Olemme todella pettyneitä, ettemme saaneet ottelusta mukaan edes yhtä pistettä. Tiesimme SJK:n vaarallisuuden erikoistilanteissa. Pystyimme puolustamaan ne hyvin, mutta itse olisimme voineet olla vaarallisempia omissa erikoistilanteissamme. Pelin kriittisissä tilanteissa, kuten vastahyökkäyksissä emme ole tällä hetkellä riittävän hyviä. Annamme turhaan vastustajalle paikan iskeä ja vastaavasti kun vastustaja antaa niitä meille, niin emme pysty niitä hyödyntämään, totesi Duarte Tammilehto ottelun jälkeen.
– Pelillisesti tämä ei ollut paras peli meiltä tänään, mutta puolustimme kuitenkin tiiviisti. Siinä mielessä jäi hyvä tunne. Tarvitsemme kuitenkin paljon lisää laatua omaan tekemisemme. Pallonhallintavaiheissa, hyökkäyksien aluissa, laitamurtautumisissa ja viimeisissä syötöissä tarvitsemme yksinkertaisesti vain lisää laatua, hän jatkaa.
Hongalla on edessään nyt pieni tauko otteluista, sillä Veikkausliigakausi jatkuu vasta perjantaina 11.6. Silloin keltamustat matkaavat Ouluun AC Oulun vieraaksi!
– Ei tässä ole muuta keinoa, kun tehdä vain lisää töitä. Tauko tule meille nyt hyvään saumaan. Tulemme varmasti vahvana takaisin. Uskomme omaan tekemiseemme ja sitä kautta olemme valmiimpia tekemään tulosta. Siihen tarvitaan jokaista pelaajaa, taustaa ja toivottavasti saamme myös katsojat mukaan, Tammilehto päättää.
Hongan kokoonpano:
#5 Henri Aalto
#8 Demba Savage
#9 Jean Marie Dongou (85′ Juan Alegria)
#10 Lucas Kaufmann
#13 Tim Murray (MV)
#16 Konsta Rasimus
#17 Rui Modesto (68′ Nasiru Banahene)
#18 Niklas Pyyhtiä (82′ Otso Koskinen)
#21 Ville Koski
#31 Edmund Arko-Mensah (68′ Jonas Levänen)
#33 Duarte Tammilehto (85′ Dani Hatakka)
Vaihdossa: #3 Tapio Heikkilä, #28 Otto Huuhtanen (MV)