Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa kaatui Lahti

Hongan kauden viimeinen runkosarjan kotiottelu tarjosi kolme epätavallista maalia, kun molemmissa päissä nähtiin rangaistuspotkusosumat ja yksi merkittiin omaksi maaliksi. Lopulta pisteet jäivät Espooseen ja Honka kirjautti kolmannen peräkkäisen voittonsa.
Avausjakso
Honka siirtyi ottelussa johtoon jo 11. minuutilla. Lucas Kaufmann toi pallon boksiin ja lopulta Lahti-puolustaja Mikko Viitikko pelasi palloa kädellään. Mac Kandji ei pilkulta erehtynyt vaan laukoi Hongan 1-0 johtoon.
25. minuutilla Kandji ja Javi Hervas riistivät pallon syvällä Lahden alueella. Kandjin laukaus meni kuitenkin hieman maalin ylitse.
Viitisen minuuttia myöhemmin Kandji tarjoili boksin rajoille, mutta niin ikään Borjas Martinin kuti karkasi liian korkeaksi.
Viisi minuuttia ennen taukoa Lahti sai avausjakson parhaan paikkansa. Jean Christophe Coubronnen keskitys pomppi Lassi Forssille, mutta Tim Murray torjui laukauksen varmasti.
Honka lisäsi johtonsa kahteen vielä avausjakson lopulla. Kandji syötti ja Lucas Kaufmannin ohjaus meni Lahden puolustuksen kautta verkkoon. Näin tauolle Hongan kahden maalin johdossa.
Toinen jakso
Peli tasaantui toiselle jaksolle ja myös vierailijat saivat enemmä tilanteita luotua. 54. minuutilla Jasin Assehnoun ääsi kokeilemaan maalin edeustalta, mutta Tapio Heikkilän blokki piti lukemat muuttumattomina.
Hongan toisen jakson kenties paras paikka suntyi kymmenen minuuttia myöhemmin. Demba Savage laukoi läpiajosta kuitenkin malin ohitse.
Lahti tuli maalin päähän, kun kellossa oli 74. minuuttia. Pallo osui vapaapotkussa Honga-pelaajan käteen, ja Assehnoun teki pilkulta vieraiden kavennuksen,
Hongan ilta vaikeuti viisi minuuttia ennen loppua, kun Rui Modesto ajettiin ulos kentältä.
Keltamustien puolustus kuitenkin piti loppuun saakka, joten täysi pistepotti jäi Espooseen luvuin 2-1.
– Pelasimme loistavan avausjakson ja johdimme tauolla ansaitusti 2-0. Toisella jaksolla yritimme pitää saman aktiivisuuden yllä, mutta ehkä takaraivossa alkoi mietityttää pelin tärkeys. Teimme monia peruasioita väärin ja menetimme paljon palloja. Lopulta peli meni oikeastaan siihen, että puolustimme jotoasemaa. Opettelimme tänään kärsimään yhdessä joukkueen kanssa ja jäi erittäin hyvä fiilis siitä, että tulimme tästä pelistä ulos voittajina, kommentoi Hongan puolustaja Tapio Heikkilä.
Hongan kausi jatkuu runkosarjan päätösottelulla Tampereella Ilveksen vieraana. Ottelu pelataa ensi viikon sunnuntaina 1.11. kello 14.00 alkaen.
Hongan kokoonpano:
#3 Tapio Heikkilä
#5 Henri Aalto
#7 Jonas Levänen (89′ Jonas Levänen)
#8 Javi Hervas (68′ Jerry Voutilainen)
#10 Lucas Kaufmann (89′ Dani Hatakka)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#16 Konsta Rasimus
#33 Duarte Tammilehto
#80 Demba Savage
#99 Mac Kandji (68′ Rui Modesto)
Vaihdossa: #1 Markus Uusitalo (MV), #19 Juan Alegria, #81 Roope Pyyskänen