Uskomattoman jännittävät asetelmat lauantaina Kuopiossa

Sarjakolmonen Esport Honka ja sarjanelonen KuPS kohtaavat Savon Sanomat Areenalla lauantaina klo 17:00. Ruutu+ näyttää ottelun suorana, joten kannattaa virittää itsensä taajuuksille ja kannustaa Espoon ylpeys täysiin sarjapisteisiin.
Lähtökohdat otteluun eivät voisi olla mielenkiintoisemmat. Kumpikin taistelee vimmatusti kolmossijasta ja paikasta Eurooppaan ensi kaudeksi. Voidaankin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kyseessä on kuuden pisteen ottelu.
Esport Honka nappasi viime ottelussaan tärkeät kolme pistettä, kun PS Kemi kaatui Borjas Martinin maaleilla 2–1. Kun samaan aikaan KuPS pelasi tasapelin RoPS:n vieraana, keltamustat ottivat kahden pisteen kaulan kuopiolaisiin. Kautta on jäljellä enää viisi ottelua, joten jokainen ottelu on äärimmäisen merkityksellinen loppukauden sijoitusta silmällä pitäen. Sen tietää myös Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara.
-Iso peli. Niitä tässä on kaikki, jos meinataan mitaleille päästä. Pitää saada tulosta jokaisesta jäljellä olevasta matsista.
KuPS
Kuopiolaiset ovat keränneet pisteitä tasaiseen tahtiin. Viimeisestä viidestä ottelustaan joukkue on voittanut kolme, joten peli on ollut kunnossa. Viimeisin tappio tuli sarjakärki HJK:ta vastaan.
-KuPS oli ennen kautta ensisijainen HJK:n haastaja materiaaliltaan ja laadultaan. He ovatkin onnistuneet pääasiassa hyvin tällä kaudella, vaikkeivat olekaan ihan mestaruustaistelussa.
KuPS:n yksi vahvimmista osa-alueista on ollut hyökkäyspelaaminen. Joukkue on tehnyt toisiksi eniten maaleja kuluneella kaudella ja heidän ykköstykkinsä Rasmus Karjalainen on paukuttanut komeat 16 osumaa. Sillä maalimäärällä hän on Veikkausliigan maalipörssin toisena, kaksi osumaa HJK:n Klaussin perässä.
-KuPS:lla on aktiivinen pelitapa ja he hyökkäävät monipuolisesti. Siellä on hyviä pelaajia ja vaarallisuutta hyökkäyssuuntaan. Myös erikoistilanteissa he ovat vahvoja. KuPS yrittää varmasti prässätä kovaa ja olla sitä kautta aktiivinen. Heissä on paljon samaa kuin meissäkin.
Honka ja KuPS ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aikaisemmin. Ensimmäisessä joukkueiden kohtaamisessa päädyttiin Kuopiossa 1–1 tasapeliin, mutta Tapiolan nurmella keltamustat nappasivat makean kotivoiton lukemin 2–1. Lähtökohdat eivät voisi olla siis tasaisemmat tähän tärkeään kamppailuun. Hongan pääteemana on ollut keskittyminen omaan tekemiseen, eikä valmistautuminen ole poikennut aikaisemmista otteluista.
-Ihan niin kuin aina ennenkin valmistaudumme. Vaatii hyvän onnistumisen, jos meinataan saada pisteitä mukaan. Toivottavasti pystymme pelaamaan paljon meidän omaa peliämme eli pystymme olemaan pallossa paljon, jotta saamme kontrollin peliin. Myös syvältä puolustaminen korostuu lauantain ottelussa.
Kaikki on valmista mielenkiintoiseen kamppailuun, joka voi olla hyvinkin ratkaiseva europaikan kannalta. Henki Hongassa on todella hyvä, ja espoolaiset ovat valmiita KuPS:n kaatoon.
-Joukkue on ollut hyvässä kunnossa koko kauden ja olemme valmiita jokaiseen jäljellä olevaan otteluun. Tehdään vain enemmän maaleja kuin vastustaja, niin yksinkertaista se on, Vasara summaa ytimekkäästi.
Hongan tilanne
Hongan terveystilanne on erinomainen, sillä varmuudella pois on vain hyökkääjä Masar Ömer. Sen sijaan Joel Perovuon tilannetta tarkkaillaan päivittäin.
Hongalla jäljellä kaksi kovaa kotiottelua
Keltamustilla on enää kaksi kivenkovaa kotiottelua jäljellä ja taistelu europaikasta on todellista. Varmista paikkasi jäljellä oleviin otteluihin ja osta lippusi kätevästi ennakkoon Tiketistä!
Esport Honka – HJK 15:00 la 29.9.2018 >> Liput tästä.
Esport Honka – VPS 15:00 la 27.10.2018 >> Liput tästä.
#MeOllaanHonka