Etsi tältä sivustolta

Akatemian kausi kääntyy loppusuoralle – lauantaina vastassa Kiffen

Honka Akatemialla on lauantaina vuorossa kauden neljänneksi viimeinen ottelu, sekä toiseksi viimeinen kotiottelu. Vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon kello 17.00 alkavaan otteluun saapuu Kiffen.

Lauantain vierailija Kiffen taistelee yhä tiukasti sarjapaikastaan Kakkosessa ensi kaudelle. Helsinkiläiset ovat B-lohkon kahdeksannella sijalla, mutta vain pisteen ensimmäisen putoajan paikalla olevaa KäPaa edellä. Tapiolaan saapuu siis varmasti sisuuntunut ja kovaa taisteleva joukkue. Kiffenin akilleen kantapää on tällä kaudella ollut hyökkäys, sillä joukkue on tehnyt koko lohkon joukkueista selvästi vähiten maaleja. Kahdeksaantoista otteluun osumia on syntynyt vain yhdeksän kappaletta. Toisaalta joukkueen puolustus on toiminut selvästi muita taulukon häntäpään joukkueita paremmin. Vain kahdellakymmenelläyhdellä päästetyllä maalilla Kiffen onkin B-lohkon neljänneksi vähiten maaleja päästänyt joukkue. Tapiolaan joukkue saapuu kohtalaisessa vireessä, sillä viidestä viime ottelustaan se on napannut seitsemän pistettä.

Honka Akatemia taistelee sijoituksista ylemmässä keskikastissa, sarjan kärjen karattua jo liian kauas. Viidenneltä sijalta lauantain otteluun lähtevät keltamustat kärsivät viime ottelussaan niukan 2-1 tappion lohkokärki MuSalle. Joukkueen kausi on ollut melko epätasainen. Viimeisestä viidestä ottelusta Akatemia on voittanut kaksi, hävinnyt kaksi, sekä pelannut yhden tasan. Keltamustat ovat olleet vahvempia kotonaan Tapiolassa, kun tien päällä. Yhdeksästä kotipelistä kasassa on seitsemäntoista pistettä, kun taas vieraista vastaava saldo on kymmenen pistettä. Ville Kiiski taistelee yhä lohkon maalipörssin kärkipaikasta. Kahdeksan maalia iskenyt hyökkääjä löytyy tällä hetkellä tilaston jaetulta toiselta sijalta.

Kiffen-ottelun jälkeen Akatemialla on kahden viikon tauko ennen seuraavaa koitosta. 15.9. se matkustaa SalPan vieraaksi Saloon. Ottelu käynnistyy kello 17.00. Tämän jälkeen on vuorossa kauden viimeinen kotiottelu. Naapurikaupungin GrIFK saapuu Tapiolan urheilupuistoon 23.9. jo kello 15.00 alkavaan otteluun. Tervetuloa kannustamaan Honka Akatemia täysiin pisteisiin!

#MeOllaanHonka

Back to top