Hongalle kauden viides tasapeli – VPS tuli tasoihin viime metreillä

Esport Honka lähti hakemaan kauden toista voittoaan Vaasasta, jossa keltamustia isännöi VPS. Honka siirtyi avausjaksolla johtoon rangaistuspotkusta, jonka ampui sisään kauden ensimmäisellään Javi Hervas. Kotijoukkueen lähes koko ottelun kestänyt hallinta tuotti kuitenkin toisella jaksolla tulosta – Sebastian Strandvall laukoi loppulukemat 1-1 vapaapotkusta.
Ensimmäinen puoliaika
Avausmaalia ei tarvinnut Vaasassa kauaa odottaa. Yhdentoista pelatun minuutin jälkeen Borjas Martin kaadettiin rangaistusalueella ja Hongalle tuomittiin rangaistuspotku. Avauskokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen palannut Javi Hervas ei pilkulta epäonnistunut, vaan viimeisteli tarkalla laukauksella keltamustat johtoon.
Maalin jälkeen pelin hallinta siirtyi kotijoukkueelle ja vaasalaiset onnistuivatkin luomaan hyviä maalipaikkoja. Tim Murray jatkoi kuitenkin hyvin alkanutta kauttaan ja piti maalinsa puhtaana muutamalla huipputorjunnalla. Näin tauolle siirryttiin keltamustien maalin johdossa.
– Ensimmäinen puoliaika oli sellainen kuin odotimmekin. Tiesimme, että VPS haluaa pitää palloa. Pidimme kuitenkin ihan hyvin oman pakamme kasassa, Esport Hongan puolustaja Jonas Levänen kommentoi avausjaksoa.
Toinen puoliaika
Toinenkin jakso mentiin suurilta osin VPS:n komennossa, eikä Honka saanut omaa hyökkäyspeliään kunnolla käyntiin. Kotijoukkueen painostus palkittiinkin lopulta 78 minuutin kohdalla: Sebastian Strandvall laukoi tasoitusmaalin aivan rangaistusalueen rajalta lähteneestä vapaapotkusta.
Hongan harvoista toisen nelivitosen paikoista yksi avautui ottelun loppuminuuteilla Antti Mäkijärvelle. VPS-puolustus onnistui kuitenkin peittämään paluumuuttajan laukauksen. Kun enempää maaleja ei toisella jaksolla nähty, päädyttiin Elisa Stadionilla pistejakoon luvuin 1–1.
Honka-kapteeni Tommi Saarinen piti lopputulosta pelin mukaisena.
– Jouduimme ottamaan tänään vähän vastaan. Toisaalta kun saimme pallon, loimme myös muutaman ihan hyvän maalintekopaikan. 1—1 oli varmaan ihan oikeutettu tulos, joukkueen kapteeni kertasi ottelua.
Esport Hongan kauden toinen voitto jäi vielä nappaamatta. Tulos ei voittoa kovasti halunnutta espoolaisjoukkuetta tyydyttänyt.
– Ei se tyydytä. Taas olimme johdossa ja menetimme sen loppumetreillä, Saarinen harmitteli.
Kaksi lippua yhden hinnalla perjantain PS Kemi kotiotteluun
Seuraavan kerran Honka on tositoimissa perjantaina, kun PS Kemi saapuu vieraaksemme Tapiolan Urheilupuistoon.
Tervetuloa nauttimaan Veikkausliigajalkapallosta Tapiolan Urheilupuistoon ja kannustamaan Honka kauden ensimmäiseen kotivoittoon!
Sunnuntaina vietetyn äitienpäivän kunniaksi sata ensimmäistä lipun ostajaa saa kaupan päälle toisen lipun. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä!
Liput myy Tiketti.