Etsi tältä sivustolta

Alkukauden kuumin joukkue testiin – Honka matkustaa Rovaniemelle sarjakärjen vieraaksi

Julkaistu

Esport Honka oli lauantaina jo hyvin lähellä kauden avausvoittoaan, mutta joutui tyytymään lopulta tasapeliin. Seuraava mahdollisuus täyteen pistepottiin on torstaina, kun keltamustat matkustavat pohjoiseen sarjakärki RoPSin vieraaksi.

Rovaniemeläiset ovat aloittaneet kautensa todella vahvasti. Kuudesta pelaamastaan ottelusta joukkue on voittanut viisi. Viimeksi se kohtasi TPS:n lauantaina, jolloin pisteet tasattiin luvuin 0–0. Honka joutuu varmasti kovan haasteen eteen, sillä RoPS ei ole päästänyt tällä kaudella vielä maaliakaan.

Honka lähtee haastamaan ennakkoluulottomasti sarjakärkeä

Esport Honka lähtee otteluun sarjan yhdenneltätoista sijalta. Joukkue on pelannut kolme tasapeliä sekä hävinnyt kerran. Voitto on ollut lähellä pariin kertaan, mutta vielä eivät keltamustat ole onnistuneet täysiä pisteitä nappaamaan.

– Tasaista peliä odotan. RoPS on pelannut hyvin, mutta uskon kyllä, että pystymme heidät haastamaan. Keskitymme omiin juttuihimme ja katsomme sitten löytyisikö RoPSista jotain osa-aluetta johon pääsemme iskemään, kommentoi Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara torstain koitosta.

Helppoa iltapuhdetta ei ole espoolaisille luvassa. Siitä huolimatta Honka lähtee Rovaniemelle nälkäisenä ja voitonhaluisena hakemaan kauden avausvoittoa.

– Ottelu on varmasti haastava, sillä RoPS pelaa tällä hetkellä parhaiten koko liigassa. Olemme kuitenkin valmiita ja hyvin luottavaisia, että saamme sieltä kauden ensimmäiset kolme pistettä, kommentoi puolestaan puolustaja Zeljko Savic.

Hongalta sivussa ottelusta ovat Javi Hervas, Duarte Tammilehto, Joni Korhonen, Ahmed El-Amrani sekä Masar Ömer.

Ensi viikolla vieraita Ahvenanmaalta

Rovaniemen vierailun jälkeen kausi jatkuu jälleen kotiottelulla. Maanantaina 7.5. Hongan vieraaksi Tapiolan Urheilupuistoon saapuu IFK Mariehamn Ahvenanmaalta. Kamppailu sarjapisteistä alkaa kello 18.30.

Ottelutapahtumaan kannattaa saapua tuttuun tapaan tuntia aikaisemmin – tule siis nauttimaan Happy Half Hour-alueen edullisista tarjoiluista kello 17.30-18.00!

Lippuja otteluun voi ostaa tästä. Tervetuloa kannustamaan Honka täysiin pisteisiin!

#MeOllaanHonka

Back to top