Kakkonen alkaa – Honka kohtaa TPV:n

Kakkonen alkaa Esport Hongan osalta huomenna, helatorstaina 5.5., kun Honka kohtaa vieraskentällä Tampereella TPV:n. Ottelu alkaa kello 18:30.
– Fiilis on, kuten olettaa saattaa todella hyvä. Takana on pitkä offseason, ja nyt pääsee vihdoin tositoimiin, Honka-kippari Tommi Saarinen luonnehti ottelun aattona.
Ensimmäisessä ottelussa Honka kohtaa TPV:n, joka aloittaa myös oman kautensa torstaista. Viime kaudella joukkueet pelasivat myös samassa Kakkosen lohkossa. Kuten moni tietää, Honka voitti lohkon ja TPV sijoittui neljänneksi. Sija neljäs ei kerro kuitenkaan tamperelaisten tasosta juuri mitään, sillä sarjapaikka varmistui vasta muutamaa kierrosta ennen Kakkosen päättymistä.
– TPV:n pitäisi olla suhteellisen samanlainen nippu kuin viime kaudellakin. Jo Suomen Cupissa osoittivat olevansa kova nippu, joten helppoa iltapuhdetta ei ole luvassa, Saarinen viittasi TPV:n tippumiseen Cupissa toissa kierroksella Kuopion Palloseuralle vasta jatkoajan jälkeen.
Saarisen mukaan varsinkin kenttä tulee aiheuttamaan omat ongelmansa Tampereella.
– Luvassa on pieni, kova ja vaikea kenttä. Yksittäiset kaksinkamppailut ovat suuressa roolissa. Myös pallollisen pelaamisen tulee pysyä ehjänä. Odotan vähämaalista ottelua, joten maalin edessä pitää olla sekä omassa että vastustajan päädyssä hereillä.
Kuten Saarinen totesi, Hongalla on pitkä talvikausi takana. Viime kaudella joukkue pääsi harjoittelemaan vasta helmikuussa, mutta nyt on harjoiteltu jo marraskuusta lähtien.
– Viime kauteen verrattuna olemme saaneet harjoitella pidempään ja laadukkaammin. Joukkue on kokonaisuudessaan erittäin laadukas. Pakka on pysynyt kohtalaisen samana, joten olemme ehtineet talven aikana käymään paremmin läpi joukkuepelaamista.
Saarinen itse on täysin valmis aloittamaan kauden.
– Oma kunto on tosi hyvä, koska olen pysynyt koko pitkän talven ehjänä ja terveenä.