Hongalle tappio sarja-avauksessa

Esport Hongan kausi alkoi tappiolla. Eilen, torstaina 5.5. Tampereella paikallinen Palloveikot oli parempi 3-2-lukemin. Tekonurmella pelattu ottelu teki Hongan pelistä vaikean. Hongan molemmista maaleista vastasi brassi-kärki Jean Silva.
– Vaikea peli. Huono kenttä teki meidän pallollisen pelaamisen todella hankalaksi, Silva kommentoi.
Honka aloitti ottelussa maalinteon, kun Silva onnistui 24. peliminutilla. TPV tasoitti ottelun viisi minuttia myöhemmin Mohamed Koroman osumalla. Tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.
Toista puoliaikaa oli ehditty pelaamaan 11 minuttia, kun Silva onnistui toistamiseen vieden Hongan 1-2-vierasjohtoon. Tästäkään osumasta Honka ei ehtinyt kymmentä minuttia enempää nauttia, kun tamperelaisten Koroma teki illan toisen maalinsa Silvan tavoin ja tasoitti tilanteeksi 2-2.
70. minutilla, eli kaksi minuttia Koroman tasoituksen jälkeen nähtiin ottelun ratkaisu. TPV siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Isäntien johtomaalista vastasi Matti Jokinen. Tämän jälkeen ottelussa ei enää maalejä nähty. Ottelu päättyi kotijoukkue TPV:n voittoon lukemin 3-2.
– Vastustaja sai ottelussa kaksi tuurimaalia, mutta emme voi niiden taakse mennä. Tulos ei ollut meille hyvä. Tämä oli hyvä herätys meille, koska jos jossain vaiheessa kautta pitää hävitä niin olkoon se sitten heti alussa, Silva totesi.
Kotiavaus sunnuntaina
Sunnuntaina Hongalla on ensimmäinen kotiottelu. Vastassa on sarjanousija FC Kontu. Kontu voitti ensimmäisen pelinsä EsPaa vastaan lukemin 1-0.
– Vastus on minulle vielä hieman tuntematon. Tänään tai huomenna katsomme videolta heidän peliään, jotta olemme valmiita kohtaamaan heidät sunnuntaina, Silva avasi tuntemuksiaan sarjanousijasta perjantai-iltapäivänä.
– Meidän tulee kuitenkin hallita palloa omalla kotinurmellamme. Erityisen hienoa on päästä pelaamaan kotiyleisön ja mahtavien kannattajien edessä. Todella odottavainen fiilis. Voin luvata, että tulemaan esittämään paljon parempia otteita kuin torstain pelissä TPV:ta vastaan!
Kontu-ottelu pelataan Äitienpäivänä sunnuntaina 8.5.. Kaikki äidit pääsevät ilmaiseksi otteluun sisään.