Etsi tältä sivustolta

Hongalla kahden kovan ottelun viikko

Julkaistu

Esport Hongalla on tällä viikolla kaksi harjoitusottelua. Ensin huomenna, torstaina on vastassa Veikkausliigaseura Helsingin IFK Sonera Stadionilla kello 17.  Lauantaina Honka mittaa samassa Kakkosen lohkossa pelaavan Klubi 04:sen vireen. 

– HIFK-peli on tosi kova ottelu tähän paikkaan. Heille se on kenraaliottelu ennen Veikkausliigan alkua ja meille erinomainen testi, missä pelimme menee tällä hetkellä. Hyvä matsi on varmasti tulossa, Honka-hyökkääjä ja toissa kaudella HIFK:ta Ykkösestä Veikkausliigaan nostamassa ollut Antonio Inutile kertoi.

”Inun” mukaan ottelussa HIFK:n riveistä kannattaa seurata keskikentän akselia Ville Taulo-Jukka Halme.

– Meidän tulee varsinkin keskikentällä vastata heidän tasoonsa.

Pääsiäistauon Inutile vietti perheensä kanssa rentoutuen ja syöden hyvin. Myös harjoittelu kuului miehen päivärutiineihin.

– Eilen palauteltiin ja availtiin paikkoja. Aamulla harjoittelimme maalintekoa ja ilta kuluu normaalin harjoitusrytmin mukaisesti, vähän pikkupeliä ja sen sellaista. Kova viikko kuitenkin menossa, joka sisältää pari matsiakin. Sunnuntai on sitten tarkoitus pyhittää levolle, Inutile selitti ennen tiistain iltaharjoitusten alkua.

Kakkosen alkuun on vielä kuukausi. Sitä ennen on luvassa vielä Suomen Cupin kuudennen kierroksen ottelu. Hyviä tuntemuksia herätti myös harjoitusten siirtyminen Esport Arenan sisätiloista ulos Tapiolan Urheilupuiston tekonurmelle.

– Joo, Cupissa olisi tarkoitus mennä pitkälle ja meillä on siihen myös hyvä mahdollisuus, Inutile kertoi.

– Todella makeeta on päästä ulos treenamaan. Talvikausi on aina kovaa vääntöä sisällä, mutta ulospääsy ja varsinkin nurtsille pääsy on jalkapalloilijan kannalta kovia juttuja!

Back to top