Saksalainen Florian Baak vahvistaa Honkaa
Toppari Florian Baak liittyy Hongan riveihin. 23-vuotias Baak on Hertha Berlinin kasvatti, jonka junioriputken hän kävi läpi samanikäisen Florian Krebsin kanssa. Baak oli Krebsin tapaan voittamassa Saksan alle 19-vuotiaiden mestaruutta kaudella 2017-18. Hän vieraili kesäkuussa Krebsin luona Tapiolassa ja piti näkemästään.
Baak pelasi Herthan organisaatiossa kauteen 2019-20 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Sveitsin toiselle sarjatasolle FC Winterthurin paitaan. Baak on pelannut kolmekymmentä ottelua Saksan eri juniorimaajoukkueissa ja saanut minuutteja myös kolmessa Bundesliigaottelussa. Baak liittyi joukkueen mukaan perjantaina.
– Keskusteluni valmennuksen kanssa todella vakuuttivat minut. Vaikutuin siitä, miten seurassa ajatellaan jalkapallosta. Florian Krebs on hyvä ystäväni ja hän on myös kertonut minulle paljon positiivista Hongasta. Olen seurannut Hongan pelejä aktiivisesti tällä kaudella ja olen hyvin vaikuttunut pelin korkeasta tasosta. Olen hyvin iloinen, että tämä onnistui, Baak kertoo.
– Olen pelaaja, joka rakastaa puolustamista. Sanoisin, että kaikkein suurin vahvuuteni on kova voittajamentaliteetti. Vihaan häviämistä ja haluan tuoda sen asenteen mukanani. Hongan kannattajille haluan sanoa, että olen iloinen voidessani aloittaa seurassa ja toivon, että pääsemme juhlimaan yhdessä monia hienoja menestyksen hetkiä, hän jatkaa.
– Baak on meille erinomainen vahvistus, joka on siis jo käynyt täällä meillä kylässä ja tietää mihin tulee. Saamme hänestä paljon laatua jo ennestään vahvaan puolustuslinjaamme. Tämä siirto tuli mahdollisesi monen onnellisen yhteensattuman kautta, manageri Hexi Arteva puolestaan sanoo.