Etsi tältä sivustolta

Kolme uutta pelaajaa Esport Honkaan

Hongassa pelaajaliikennettä siirtoikkunan loppumetreillä. Tavoitteena vahvistaa joukkuetta nyt ja myös tulevaisuutta ajatellen

Esport Honka on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Keltamustapystyraidan pukevat päällensä espanjalaiset puolustaja Jorge Cano (23) ja hyökkääjä Borjas Martin (30), sekä kolumbialainen laitapelaaja Christian Echevarria (20). Kolmikon sopimuksissa on seuran optio tulevista pelikausista. Cano ja Martin siirtyvät Suomeen Espanjan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta Secunda B:stä ja Echevarria pohjanmaan kautta, Puolan pääsarjasta. Pelaajat liittyvät joukkueen mukaan kuluvan viikon aikana.

”Olemme tehneet taustatiimimme kanssa hartiavoimin töitä viime viikot. Uusien pelaajien osalta tavoitteenamme on vahvistaa joukkuetta heti ja saada käyttöömme laadukkaita palasia tulevien kausien joukkueen rakentamista varten. Kaiken kaikkiaan kävimme läpi parisen sataa pelaajaa, joista tarkemmin perkasimme reilut parikymmentä. Tällä hetkellä tuntuu, että olemme onnistuneet tässä prosessissa vähintäänkin hyvin”, valottaa siirtojen taustoja Hongan Hexi Arteva.

Samanaikaisesti tässä kesän 2017 siirtoikkunassa joukkueesta lähtee kolme pelaajaa. Honka haluaa kiittää pitkään joukkuetta palvellutta kolmikkoa Jean SilvaFilipe Mello ja Douglas Silveira. Silva siirtyy loppukauden lainalle ykkösen Gnistaniin, Mello EIFiin. Silveira palaavaa kotimaahansa Brasiliaan. Muutosten jälkeen joukkueen kokonaisvahvuus säilyy siis samana. Kolmikon sopimukset olivat katkolla kauden päätteeksi, joten järjestely koskee näiltä osin vain muutaman kuukauden pituista ajanjaksoa.

”Haikeita ja osin jopa vaikeita ratkaisuja. Olemme täällä Hongassa erittäin kiitollisia siitä panoksesta minkä pojat meille parin kolmen kauden aikana antoivat. Nyt tiet eroavat, mutta eivät välttämättä lopullisesti”, muotoilee Arteva.

Hongan seuraava ottelu pelataan tulevana lauantaina (5.8.), kun Tapiolan viheriöllä nähdään Miika Juntunen ja OPS. Ottelu alkaa klo 17 ja tavoitteena on nähdä ainakin osa uusista vahvistuksista ottelun pöytäkirjassa. Tervetuloa!

Jorge Cano Orihuela
https://www.transfermarkt.com/jorge-cano/profil/spieler/383119
”Cano tuo meille leveyttä puolustuslinjan peluuttamiseen. Pystyy pelamaan keskellä ja oikella. Puhuu hyvin ja on teknisesti hyvällä tasolla. Iän puolesta voi pelata meillä pitkäänkin”.

Borjas Martin Gonzales
https://www.transfermarkt.com/borjas-martin/profil/spieler/334850
“Kokenut kaveri, josta saimme paljon infoa monelta eri lähteeltämme. Tuo erilaisen vaihtoehdon meidän hyökkäykseen”.

Christian Echevarria
https://www.transfermarkt.com/cristian-echavarria/profil/spieler/488677
“Hänen osaltaan katsomme myös hieman pidemmälle horisonttiin. Vasenjalkainen ja oivallinen 1vs1-tilanteissa nopeutensa ja tekniikkansa ansiosta”.

Lisätiedot:

Hexi Arteva, 0405550366/hexi.arteva@esport.fi

Back to top