Uutiset

Honka vahvistuu kokeneella keskikenttäpelaajalla

Honka saa vahvistusta keskikenttäosastolleen, kun Izunna Uzochukwu liittyy joukkueeseen. 31-vuotias nigerialainen on edustanut viimeksi Norjan pääsarjassa Aalesundia.

Uzochukwu siirtyi kotimaastaan tanskalaisen FC Midtjyllandin riveihin jo 16-vuotiaana vuonna 2006. Hän teki debyyttinsä Tanskan pääsarjassa kaudella 2008-2009 ja nousi jo seuraavalla kaudella suureen rooliin. Kaiken kaikkiaan Uzochukwu pelasi Midtjyllandissa 150 liigaottelua, ennen siirtoaan venäläiseen Amkar Permiin. Yhden kauden jälkeen hän palasi jälleen Tanskaan, tällä kertaa Odense BK:n riveihin. Yhteensä kasassa on peräti 202 peliä Tanskan pääsarjatasolla.

Odensen jälkeen Uzochukwu on pelannut Kiinassa Meizhou Hakkan paidassa ja kaksi viimeisintä kautta norjalaisessa Aalesundissa, ollen mukana nostamassa joukkueen pääsarjatasolle kauden 2018-19 päätteeksi. Hän on pelannut myös yhden ottelun Nigerian A-maajoukkueessa.

– Haluan antaa joukkueelle lisäarvoa niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin. Tuon mukanani myös kokemusta ja lupaan yleisölle, että annan jokaisessa ottelussa kaikkeni kentällä, Uzochukwu sanoo.

– Honka näytti, että he todella haluavat minut tänne. Tämä on hieno seura ja valinta tuntui oikealta. Henkilökohtaisesti on myös tärkeää päästä jälleen pelaamaan, hän taustoitti siirron syitä.

Suomalaisesta jalkapallosta Uzochukwu ei tiedä vielä paljoa, mutta uskoo, että kokemus Tanskasta ja Norjasta auttaa sopeutumaan myös Suomeen.

– En tiedä paljoakaan suomalaisesta jalkapallosta, mutta olen nähnyt Hongan otteluita. Olen kuitenkin pelannut muissa Pohjoismaissa ja uskon, ettei jalkapallo Suomessa ole niin erilaista.

– Izunna sopii meidän tarpeeseemme hyvin. Saamme hänen saapumisensa kautta leveyttä keskikentän materiaaliin ja kokemusta nuorelle ryhmällemme. Pelaaja läpäisi eilen tiistaina lääkärintarkastuksen ja on sen myötä valmis edustamaan Honkaa, kommentoi Hongan manageri Hexi Arteva.

Yhteistyössä