Etsi tältä sivustolta

Honka rutiinivoittoon PKKU:sta – Video: Ramadingayen fiilikset voitosta

Esport Honka kohotti voittoputkensa jo 14 ottelun mittaiseksi. PK Keski-Uusimaa kaatui Tapiolan Urheilupuistossa sunnuntai-iltana lukemin 1-0. Ottelun ainokainen merkittiin uuden Honka-vahvistuksen, David Ramadingayen nimiin.

Tuttuun tapaan tahtipuikkoa ottelussa heilutti kotijoukkue Honka. Ensimmäisellä jaksolla Honka loi muutaman hyvän maalintekopaikan kokeneiden pelimiesten Antonio InutilenRoni Porokaran ja Niki Otarun johdolla, mutta suurenmoisia ihmetekoja ei nähty. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton.

Toinen puoliaika käynnistyi Hongan kannalta mainiosti. Honka siirtyi vapaapotkutilanteesta 1-0-johtoon. Maali merkittiin Ramadingayelle, mutta maalikoosteesta näkyy, että viimeisenä palloon taisi kuitenkin osua Filipe Mello. Entinen Honka-juniori Ramadingaye on ollut pelaamatta reilun puolen vuoden ajan. Sunnuntain ottelu oli ”Davelle” ensimmäinen yhdeksään kuukauteen.

Maalin lisäksi toisen jakson kiinnostavimmat tilanteet osuivat Joel Perovuolle. Ensin mies yritti aivan ottelun lopussa yli puolesta kentästä sijoittaa palloa maaliin, kun PKKU:n maalivahti oli ulkona tilanteesta. Pallo leijaili kuitenkin harmittavasti hieman ohi maalin. Lisäajalla Perovuo pääsi vielä kokeilemaan lopullista niittiä ottelulle rangasituspotkusta, mutta PKKU-veskari oli terävämpi ja torjui Perovuon yrityksen. Näin ottelu päättyi 1-0-lukemiin.

Back to top