Otteluennakko, Suomen Cup

Honka matkaa Cupin välierään KuPS:n vieraaksi

Lauantaina Suomen Cupin toisessa välierässä kohtaa kaksi keltamustaan pukeutuvaa joukkuetta, kun Honka matkaa Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Kello 15.00 Kuopion keskuskentällä alkavaa ottelua voi seurata suorana Ruutu+:n kautta.

Honka selvitti tiensä Cupin välieriin kaatamalla viime lauantain puolivälierässä PK-35:den. Ottelu eteni maalittomana koko varsinaisen peliajan, eikä jatko-ottelussakaan osumia nähty. Rangaistuspotkukilpailussa Hongan laukojat (Darren Smith, Otso Koskinen, Demba Savage ja Dani Hatakka) laittoivat varmasti jokainen vuorollaan pallon verkkoon, ja kun Tim Murray pysäytti vieraiden laukauksista kaksi, pääsi Honka juhlimaan välieräpaikkaa.

– Esityksemme Cupissa ovat olleet nousujohteisia. Ensimmäisissä lohkovaiheen otteluissa huomasi, että haimme vielä yhteisiä askelmerkkejä. Se on tietenkin luonnollista, kun ajetaan sisään hieman uutta pelitapaa ja pelaajistossakin on tapahtunut muutoksia. Olemme ottaneet kokonaisvaltaisesti sekä puolustus- että hyökkäyspelaamisessa edistysaskelia, erityisesti nopeissa hyökkäyksissä olemme parantaneet. Kun meillä on paikka haavoittaa vastustajaa, teemme sitä mielestäni paremmin kun aiemmilla kausilla, kommentoi Duarte Tammilehto.

Viime kauden päätteeksi pronssia juhlinut KuPS vaihtoi tälle kaudelle päävalmentajaa, kun Simo Valakari otti ohjat. Viime kauden joukkueesta lähtivät mm. pelaajauransa päättänyt Ville Saxman, sekä Yhdysvaltoihin suunnannut Petteri Pennanen. Kovatasoisia vahvistuksiakin Kuopioon on suunnannut. Joukkueen uusia nimiä ovat mm. viime vuodet Ilvestä edustanut toppari Diogo Tomas, Belgiasta palannut Urho Nissilä, sekä Valkeakoskelta saapunut Anton Popovitch.

Suomen Cupissa KuPS oli oman lohkonsa ykkönen, ja eteni näin ollen suoraan kahdeksan parhaan joukkoon. Lohkossa kuopiolaiset kaatoivat Ilveksen 2-0, SJK:n 5-2 ja AC Oulun 1-0. Puolivälierissä vastaan asettui Ykkösen Gnistan, jonka KuPS voitti selvin 5-0 lukemin. Kuopiolaisten tehokkain maalintekijä on kolmesti osunut Santeri Haarala.

– KuPS on varmasti muuttunut paljonkin viime kaudesta, ainakin taktisessa mielessä. He pystyvät hyökkäämään monella eri tavalla, ja etenkin heidän laitapelaamisensa on ollut talven peleissä hyvännäköistä. Meidän pitää antaa KuPS:ille mahdollisimman paljon prässiä ja painetta, jotta he eivät saa pallon kanssa hyvää fiilistä. Tämä on meille hyvä haaste. Vastaan on tulossa muutamaa edellistä vastustajaa vielä kovempi joukkue. Uskomme kuitenkin vahvasti, että meillä on hyvät mahdollisuudet mennä jatkoon, Tammilehto summaa.

Suoraan lähetykseen ottelusta pääset tästä!

Yhteistyössä