Hongalle kymppi täyteen – ”Hän on nostanut profiiliaan kauden edetessä”
Esport Hongalle kotikentällään Tapiolassa kauden kymmenes voitto. Kolme pistettä jäivät keskiviikkoiltana Espooseen, kun TPV kaatui sarjan kärkikamppailussa lukemin 3-0.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä. Honka oli ehkä hitusen niskan päällä, mutta molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Maaleja ei kuitenkaan vielä ensimmäisellä jaksolla nähty ja toiselle puolikkaalle siirryttiin 0-0-tasatilanteesta. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla rankkasade loi omat haasteensa pelaamiselle.
– 1. Jaksolla TPV oli hyvin pelissä mukana. Sade ei vaikuttanut meidän tekemiseen. Itseasiassa me pelaamme vaan paremmin, jos pallo liikkuu hyvin, Honka-luotsi Sampo Koskinen kertasi.
– Ei ollut tällä kaudella ensimmäinen kerta, kun puoliajalle siirryttiin 0-0-tilanteessa. Kopista pystyi kuitenkin tauolla aistimaan, että suurempi vaihde löytyy vielä pelaajistolta.
Toisen puoliajan alkuun TPV sai loistopaikan siirtyä vierasjohtoon, mutta tamperelaisten veto suuntautui taivaan tuuliin aivan maalin edestä. Muutama minuutti myöhemmin Honka rankaisi. Miko Puuskari pääsi sivaltamaan tyhjään maaliin kauden toisen täysosumansa.
– Toinen jakso oli meiltä laadukasta tekemistä. Toisen jakson alussa TPV sai paikkansa, mutta me saimme käännettyä pelin ja tehtyä maalin, Koskinen sanoi.
20 minuuttia Puuskarin avausmaalin jälkeen Honka iski taululle lukemiksi 2-0. Samalla nähtiin ottelun kaunein maali. Vaihdosta kentälle tullut Roni Porokara löysi oivaltavalla kantapääsyötöllä Toni Sjöstedtin. Nuorukainen murtautui läpi TPV-puolustuksen välistä ja iski kauden avausmaalinsa. Kolmas Honka-maali ja ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Puuskari vei illan toisellaan Hongan 3-0-johtoon.
– Hyvät fiilikset jäi kaiken kaikkiaan ottelusta. Toinen puoliaika oli meiltä erinomainen. Pelasimme yksinkertaista peliä, kuljetimme, kun oli tilaa ja pääsimme hyvin puolelta toiselle syöttelemällä. Sitä kautta aukesi tilaa sekä laidoista että keskeltä. TPV joutui myös nostamaan hyökkäystään, ja sekin avasi meille tekopaikkoja.
Koskisen mukaan iso kasa pelaajia nosti tasoaan toiselle jaksolle, ja se ilahdutti valmentajaa.
– Hursti(Ville) oli jälleen kerran todella varma maalinsuulla. Puolustuksessa ”Muki” Turuselta kauden paras peli. Hän näytti, kuinka laadukas pelaaja on. Myös Jatuli Laevuo pitää nostaa esille. Jatuli on nostanut profiiliaan kauden edetessä ja oli tänään todella hyvä. Keskikentän pohjalla Mello(Felipe) ja Perovuo(Joel) nostivat pelaamisen tasoa selvästi toiselle puoliajalle.