Etsi tältä sivustolta

Hongalle kauden toinen tappio

Esport Honka hävisi tällä kaudella toisen kerran, kun Klubi 04 kaatoi Hongan Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa lukemin 1-0. Eilen illalla pelatun ottelun ainoasta maalista vastasi helsinkiläisten Saku Ylätupa.

Honka aloitti pelin hyvin ja sai painetta kotijoukkuen päätyyn. Ensimmäisen jakson edetessä espoolaisten ote pelistä katosi, ja Klubi 04 viimeistelikin muutama minuutti ennen taukoa ottelun 1-0-voittomaalin Saku Ylätuvan maalilla. Osuma syntyi kulmapotkusta.

Toinen jakso sujui samoissa merkeissä kuin ensimmäisen jakson loppupuolisko. Honka ei saanut pelin juonesta kiinni. Tuttua pallonhallintaa ei nähty ja Klubi 04 hallitsipelin tapahtumia. Kuten Calvin N`Sombo sanoi otteluennakossa, Klubi 04 on taitavampi joukkue kuin mitä sarjataulukko antaa olettaa, ja siitä nähtiin eilen hyvä esimerkki. Taitava joukkue sai pitää palloa ja pelata omilla vahvuuksillaan.

Honka jatkaa tappiosta huolimatta sarjan kärkipaikalla. Kakkosena olevan BK-46:n voitettua oma ottelunsa, Hongan etumatka pieneni viiteen pisteeseen. Seuraava Hongan ottelu on jo tiistaina 9.8., kun Suomen Cup alkaa uudelleen. Honka kohtaa ensimmäisessä ottelussaan PETO/MJK:n. Kamppailu pelataan Tapiolan Urheilupuistossa kello 19:30 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy. Seuraava sarjaottelu on vuorossa viikon päästä maanantaina, ja se on  Espoon paikalliskamppailu Tapiolan Urheilupuistossa EsPaa vastaan. Kamppailu alkaa kello 18:30.

Back to top