Juniorit, Uutiset

FC Honka ja Leppävaaran Pallo yhteistyösopimukseen – sopimus vahvistaa molempien seurojen pelaajakehitystoimintaa ja identiteettiä

Leppävaaran Pallo (LePa) on solminut yhteistyösopimuksen FC Honka ry:n sekä Esport Honka Oy:n kanssa. Yhteistyösopimus astui voimaan 7.2.2022.

Yhteistyön tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle pelaajalle yksilöllisesti paras ja laadukkain mahdollinen, kansainväliseen jalkapalloon tähtäävä pelaajapolku FC Hongan Akatemiassa, sekä tukea LePa:n kilpajoukkuetoiminnan kehittymistä. LePa rakentaa potentiaalisimpien pelaajiensa pelaajapolun kulkemaan FC Honkaan U12 ikävaiheessa. Tämän sopimuksen sisältö on pelaajapolun osalta vastaava kuin jo aiemmin julkaistu sopimus Etelä-Espoon Pallon (EsPa) ja FC Hongan välillä. FC Hongan akatemiasta seuraavan tason toimintaa järjestetään kaikissa kolmessa seurassa. Myös tällä toisella tasolla tehdään yhteistyötä ja kantavana ajatuksena joka tasolla on löytää jokaiselle pelaajalla parhaiten sopiva joukkue.

Espoolainen seurayhteisö tarjoaa korkeimman tason toimintaa U12-U15 ikäluokissa Espoon Palloseuran, FC Espoon ja Hongan nuorisourheiluvaiheessa.

 On hienoa päästä rakentamaan yhteistyötä yhden Suomen huipulla olevan jalkapalloseuran kanssa. Tämä yhteistyö tukee kokonaisvaltaisesti koko Leppävaaran Pallon (LePa) seuratoiminnan kehittämistä. Leppävaaran Pallon toimintaa kehitetään koko ajan määrätietoisesti kohti ammattimaisempaa seuratoimintaa. Honka-yhteistyön kautta saamme varmasti paljon arvokasta tukea ja oppia meidän toimintamme laadun parantamiseen jokaisella tasolla, toteaa Leppävaaran Pallon toiminnanjohtaja Jari Kujala.

 Tämä yhteistyö on erittäin looginen kahden tärkeimmän seurayhteistyön asian, eli seurojen profiilien ja maantieteen kannalta. Tämän vahvan perustan kautta uskon, että yhteistyö tulee pitkällä aikajänteellä vahvistamaan merkittävästi molempien seurojen pelaajakehitystoimintaa ja identiteettiä, jatkaa FC Hongan valmennuspäällikkö Kimmo Eronen.

Uuden sopimuksen sisältö on käyty läpi FC Espoon kanssa ja hyvä yhteistyö espoolaisten jalkapalloseurojen kesken jatkuu.

Yhteistyön käynnistyminen

Yhteistyö käynnistyy 2011 syntyneiden ikäluokasta. U12 FC Honka Akatemia rakennetaan FC Hongan ja yhteistyöseurojen pelaajista, sekä mahdollisten ulkopuolisten pelaajien pohjalta, yhdessä kehitetyn pelaajatarkkailuprosessin mukaisesti.

Nuorisourheiluvaiheen U12-U15-ikäluokkien osalta kehitetään vuoden 2022 aikana säännöllisen yhteistyön toimintamalli.

11-vuotiaat ja nuoremmat pelaajat pelaavat lähtökohtaisesti aina kasvattajaseurassaan ja lapsiurheiluvaiheessa suositaan pelaajan lähiseuraa.

Kuva: Juhani Järvenpää

Yhteistyö vahvistaa espoolaista pelaajakehitystä

LePa ja EsPa rakentavat potentiaalisimpien pelaajiensa pelaajapolut kulkemaan FC Honkaan, mikä osoittaa FC Hongan valmennuspäällikkö Kimmo Erosen mukaan heiltä poikkeuksellisen valistunutta profiloitumista seurakentässä. Koemme tästä todella isoa vastuuta, haluamme olla luottamuksen arvoisia ja saada yhteistyön toimimaan myös käytännössä korkealla tasolla, Eronen sanoo.

On mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä Hongan kanssa. Urheilupuolen osalta sopimus Hongan kanssa mahdollistaa LePan ikäluokkien edistyneimmille pelaajille huippupelaajapolun sekä tytöissä, että pojissa aina aikuisten pääsarjatasoille asti. Merkittävänä asiana pidämme, että yhteistyöllä on mahdollista kehittää myös LePan omaa kilpailullisuutta”, summaavat LePan valmennuspäälliköt Otto Oja ja Timo Rönkkö.

Espoolainen laaja ja monimuotoinen seurayhteisö elää ja kehittyy. Suuressa perheessä yhteistyön tasoja ja muotoja on monia. Kaikille seuroille on aina olemassa oma paikka ja rooli. Olemme erittäin iloisia siitä, että Tapiolan pohjoinen naapuri Leppävaara tulee entistäkin lähemmäksi.  Tervetuloa mukaan tähän hieman tiiviimpään tarinaan LePa, iloitsevat Esport Hongan puheenjohtaja Färid Ainetdin ja manageri Hexi Arteva.

————-

Tulemme tiedottamaan tarkemmin FC Hongan ja Leppävaaran Pallon 2011 syntyneiden pelaajien vanhempia perjantaina 18.2.2022.

Lisätietoa:

FC Hongan valmennuspäällikkö Kimmo Eronen, kimmo.eronen@fchonka.fi, 050 329 5793
LePan valmennuspäällikkö pojat U11-miehet Otto Oja, otto.oja@leppavaaranpallo.com , 050 325 5760 LePan valmennuspäällikkö tytöt Timo Rönkkö, timo.ronkko@leppavaaranpallo.com

Yhteistyössä