Kauden ratkaiseva ottelu edessä sunnuntaina
Honka kohtaa VPS:n kauden viimeisessä ottelussaan sunnuntaina, kun panoksena on europaikka. VPS lähtee Vaasan Lemonsoft Stadionilla klo 16.00 pelattavaan otteluun etulyöntiasemasta avausosan 1-0 voiton jälkeen.
Hongan ja VPS:n avausosa Tapiolassa oli tasainen kamppailu, jossa molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Ottelun ainoa maali nähtiin 85. minuutilla, kun Peter Michael viimeisteli voiton vaasalaisille.
Honka lähtee pienestä takaa-ajoasemasta huolimatta kovalla itseluottamuksella haastamaan europaikasta sunnuntaina.
– Tulossa on hieno ottelu. Voimme jälleen antaa ihan kaikkemme mitä meiltä löytyy. Haluamme todella voittaa. Näytimme keskiviikkona kuinka hyvä joukkue olemme, meillä oli silloin tarpeeksi paikkoja voittoon. Toivottavasti sunnuntaina käy paremmin, toteaa keskikentän Florian Krebs.
Honka ja VPS ovat kohdanneet tällä kaudella jo neljästi aiemmin. Syyskuun 3-0 VPS:n voittoon päättynyttä ottelua lukuun ottamatta kamppailut ovat olleet erittäin tasaisia. Avausottelu päättyi 0-0, kesäkuussa Honka voitti kotonaan 1-0 ja VPS keskiviikkona samoin lukemin. Tiukkaa taistoa on siis odotettavissa myös sunnuntaina.
Molemmat joukkueet ovat olleet ennen euroloppufinaaleja hyvässä vireessä, VPS toki Honkaa selvästi pidemmältä ajalta. Vaasalaisten viimeinen tappio on kesäkuulta juuri Honkaa vastaan. Sen jälkeen joukkue on pelannut peräti kuusitoista ottelua ilman tappioita, joista se on voittanut viisitoista. Honka paransi vaikean jaksonsa jälkeen kohti loppukautta. Ennen keskiviikon VPS-tappiota se oli kolmen ottelun voittoputkessa, kaataen FC Interin kahdesti ja AC Oulun kerran.
Keskiviikkona Honkaakin vastaan osunut Peter Michael on selvällä marginaalilla VPS:n kauden maalitykki, tilastoista löytyy peräti seitsemäntoista osumaa. Hongan kärkinimi maalipörssissä on kuuden maalin Clésio.
VPS vs Honka siis Vaasan Lemonsoft Stadionilla sunnuntaina 5.11. klo 16.00!