Europaikan metsästys jatkuu lauantaina
Honka jatkaa europaikan metsästystä taas lauantaina 28.10., kun AC Oulu saapuu vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon klo 17.00 alkavaan otteluun. Ottelussa avoinna on pääkatsomo, sekä pohjoispäädyn seisomakatsomoista pääkatsomon puoleinen katsomo (junnukatsomo). Aurinkokatsomon kausikortilla voit valita vapaan paikan pääkatsomosta. Stadionilla ei ole ottelussa lipunmyyntiä. Liput otteluun tästä!
Honka ja Inter pelasivat keskiviikkona eurolopputurnauksen ensimmäisellä kierroksella todellisen jännitysnäytelmän. Jatko-ottelunkin jälkeen oltiin maalittomassa tasatilanteessa, joten ratkaisu haettiin rangaistuspotkukilpailusta. Siinä Honka oli vahvempi ja jatkoi toiselle kierrokselle. Maksim Rudakov torjui Interiltä ensimmäisenä laukoneen Juuso Hämäläisen yrityksen ja vieraiden neljäntenä laukonut Boubou Diallo kolautti pallon ylärimaan. Hongan kaikki neljä laukojaa (Eremenko, Aalto, Koski, Muzinga) onnistuivat omissa pilkuissaan.
– Oli todella tärkeää, että pystyimme pitämään maalimme puhtaana. Puolustimme hyvin kurinalaisesti, ja olimme myös vahvoja kaksinkamppailuissa. Parannettavaa on vielä maalisektoreilla. Jos pystymme olemaan joukkueena vielä vähän aktiivisempia, niin uskon että voimme haavoittaa Oulua pahasti, Dario Naamo sanoo.
Loppuun asti saatiin jännittää myös Seinäjoella. AC Oulun ja SJK:n välinen ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun 2-2 lukemissa ja lopulta oululaiset pääsivät juhlimaan jatkopaikkaa.
Honka vs AC Oulu-ottelun voittaja jatkaa kohtaamaan otteluparissa VPS:n. Sen otteluparin voittaja saa europaikan ensi kaudelle.
Honka saa lauantain otteluun paremmin runkosarjassa sijoittuneena kotiedun. Jos vastaan olisi tullut SJK, olisi edessä ollut vierasmatka Seinäjoelle.
– Se on meille todella tärkeää, sillä pitkä reissaaminen heti päivän jälkeen olisi ollut todella raskasta. Tuntuu todella hyvältä pelata ihanan kotiyleisömme edessä, Naamo summaa.
Honka ja AC Oulu kohtasivat kahdesti kauden aikana. Honka voitti molemmat ottelut yhteismaalein 7-2, mutta nyt edessä on aivan erilainen tilanne. Lauantain ottelussa häviäjän kausi päättyy, voittaja jatkaa eurolopputurnauksen finaaliin.