Etsi tältä sivustolta

Rony Huhtala – Kakkosen tehokkain vaihtopelaaja

Esport Hongan nuori hyökkääjä Rony Huhtala on ollut tähän mennessä yksi Hongan kauden valopilkuista. Vaikka peliaikaa on tullut rajallisesti, mies on viimeistellyt erittäin tehokkaasti maaleja. Tällä hetkellä nuorukaisella on tehtynä kuusi maalia 11 ottelussa ja huomion arvoista on, että Huhtala on ollut kauden aikana vain kerran avauksessa. 

– Fiilikset ovat tietysti korkealla, kun maaleja on syntynyt. Ja tavoite on päästä avaukseen, mutta valmentajat päättävät ja heille pitää antaa näyttöjä, Huhtala kommentoi.

Huhtalan alkukausi meni sairastellessa ja osin uuteen seutuun tutustuessa. Joensuusta kotoisin olevalle Huhtalalle maisemanvaihto 18-vuotiaana oli uusi ja jännittävä asia.

– Kaikki oli alussa uutta, ja tottakai se vaikutti osaltaan omaan tekemiseeni. Nyt tietää kaikesta paljon paremmin, kun on ehtinyt asettua aloilleen. Honka-porukalle kuuluu iso kiitos sopeutumisessa. Kaikki ottivat heti alusta hyvin mukaan, ja näyttivät, mitä on olla honkalainen, Huhtala kiitteli.

No Rony, mitä on olla honkalainen?

– Se tarkoittaa sitä, että kaikki on yhtä. Ei ole mitään kuppikuntia erikseen eikä riitoja pelaajien kesken vaan kaikki hengittää yhteen.

Huhtala myöntää, että alun sopeutuminen vei aikansa, mutta itseluottamus omaan tekemiseen löytyi erittäin isolla hetkellä. Oli sateinen huhtikuun ilta Kokkolassa. Suomen Cupin ottelussa vastassa oli KPV. Kokkolalaiset johtivat ottelua pitkään aivan tuomarin antamalle lisäajalle asti. Silloin kuvaan astui kaksikymmentä minuuttia ennen loppua kentälle vaihdettu Huhtala. Joensuun poika tasoitti pelin vieden sen myös jatkoajalle. Jatkoajalla sama mies ratkaisi ja vei Hongan jatkoon.

– Sen pelin jälkeen löysin taas oman tasoni. Näin, että pystyn pelaamaan tällä tasolla ja pärjään näinkin hyvässä joukkueessa kuin Hongassa.

Hongan päävalmentaja Juho Rantalan mukaan kyseessä on erittäin potentiaalinen nuori pelaaja.

– Rony on ennakkoluuloton, röyhkeä, nopea ja pelirohkea futari, joka haluaa tehdä maaleja. Hän viimeistelee erittäin monipuolisesti, Rantala analysoi.

Hongalla on tällä hetkellä petollinen taktiikka vastustajien kannalta. Hongan maalipörssiä johtava Jean Silva painii ensin 60 minuuttia vastustajan puolustuksen kanssa, jonka jälkeen Huhtala tuo vaihdosta nopeudellaan uuden asteen hyökkäykseen lisää.

– Tietysti olemme miettineet Huhtalan peluuttamista myös avauksessa. Varmasti se on myös Ronyn oma tavoite. Tyytyväisiä olemme joka tapauksessa olleet hänen tehokkuuteensa.

Rantala kertoi, että Huhtalan kohdalla mikään ei oikeastaan jaksa yllättää. Huhtala on Honka-valmennukselle myös helppo valmennettava.

– Rony laittaa aina itsensä likoon harjoituksissa ja peleissä. Kyseessä on kuitenkin vielä suhteellisen hiomaton timantti, joten opittavaakin löytyy vielä. Yksi asia, jossa Rony on mennyt paljon eteenpäin on puolustussuuntaan pelaaminen, jota pyrimme painottamaan hyökkääjillemme.

Huhtala muutti Espooseen talven aikana. Nuorukainen on ehtinyt löytää Espoosta monia kavereita, joiden kanssa vapaa-aika sujuu leppoisasti.

– Yllätyin siitä, kuinka lähellä kaikki paikat ovat Espoossa. Odotin, että saavun suureen kaupunkiin, jossa on vaikea löytää paikkoja. Asun Mankkaalla, joten kenttä on pyöräilymatkan päässä, vielä ajokoulua käyvä Huhtala sanoi, ja totesi samaan hengenvetoon, että pyöräileminen käy hyvin alkulämmöstä.

Pelaamisen ohella Huhtala suorittaa lukiota, joten pian koittaa jälleen Huhtalan aika palata myös koulun penkille.

– Kursseja on vielä käymättä, mutta pyrin käymään niitä samaan tahtiin harjoitusten kanssa.

Kakkonen on kääntynyt syyskaudelle, ja pikkuhiljaa mennään kohti syksyn ratkaisevia pelejä. Huhtala uskoo, että tänä vuonna Honka menee jälleen pitkälle ja uskoo vahvasti, että nyt on Hongan aika nousta Ykköseen.

– Ja omalla kohdallani toivon, että nimi ”Super-Sub” vaihtuu ”Super avauksen mieheksi”.

Back to top