Syyskausi alkaa! – Valmentaja Koskinen käy läpi kevätkautta

Esport Hongan kahden viikon pelitauko tulee päätökseen huomenna, sunnuntaina 24.7. Honka kohtaa Kontun Kontulassa kello 18:30 alkaen. Keltamustaraidat ovat pelanneet tähän mennessä 11 ottelua, joista ovat voittaneet yhdeksän kertaa. Kertaalleen espoolaiset ovat päätyneet tasapeliin ja kauden ensimmäisessä ottelussa tuli tappio.
– Puolessa välissä sarjaa mennään. Tunnelma joukkueen sisällä on hyvä ja päättäväinen. Pelillisesti olemme onnistuneet melko hyvin, ja mikä tärkeintä niin joukkueen työmoraali on ollut erittäin korkealla, valmentaja Sampo Koskinensanoi.
Honka on ottanut kauden mittaan muutaman isonumeroisen voiton, kuten 8-0-voitto paikallisvastustaja EsPasta sekä kotivoitto Kiffenistä lukemin 6-0. Mutta, kuten Koskinenkin viittasi, muutama voitto on tullut siten, että Honka on noussut tappioasemasta tasoihin ja jopa ohi.
– Viime kauteen verrattuna olemme pysyneet huomattavasti paremmin terveenä, ja kilpailu pelipaikoista on vielä viime kauttakin kovempi.
Hongan ottelut tällä kaudella ovat olleet toisintoja viime kaudesta. Espoolaisten pallohallinta on pääsääntöisesti väsyttänyt vastustajat ensimmäisellä puoliskolla ja toisella jaksolla Honka on viimeistään saanut murrettua vastustajan puolustuksen.
Kevätkauden onnistujiksi Koskinen luetteli maalipörssiä johtavan Jean Silvan sekä toisen kärkipelaajan, yleensä vaihdosta sisään tulleen Rony Huhtalan.
– Nuorista pelaajistamme Eero Haapala on ottanut paikan puolustuksen keskustassa varmoilla otteillaan.
Myös parannuskohteita löytyy edelleen, vaikka Honka johtaakin sarjaa.
– Pallollista peliämme voimme edelleen parantaa ja nopeuttaa. Syksyn ratkaisupelejä ajatellen on tärkeää, että puolustuspelimme tiivistyy entisestään.
Syyskierroksen Honka aloittaa vieraissa, kun joukkue kohtaa Kontun Kontulassa. Itä-helsinkiläinen kotijoukkue on tällä hetkellä Kakkosessa viimeisenä.
– Ottelu on meille loistava asennetesti lyhyen tauon jälkeen. Toivon, että saamme pelimme nopeasti rullaamaan. Mielenkiintoista nähdä, kuinka uusi ja taitava keskikenttäpelaajamme Douglas Silveira pääsee joukkueeseen sisään.