Uusi pelaaja – Alex Lehtinen

Esport Honka on tehnyt sopimuksen puolustaja Alex Lehtisen kanssa. Lehtinen pelasi jo viime kauden lopun espoolaisten riveissä.
Lehtinen on harjoitellut Hongan kanssa jo pitkän tovin ja muutaman vaihtoehdon kanssa punnittuaan mies valitsi kasvattajaseuransa ensi kauden joukkueeksi.
– Todella huikea fiilis nyt, kun kaikki kuviot on selvillä. Pääsee aloittamaan uuden kauden tosi kovassa joukkueessa, Lehtinen fiilisteli.
– Muutama vaihtoehto tosiaan oli, kun ei ensimmäisenä vuonna noustu. Kävin muun muassa HIFK:n testissä, mutta valitsin kuitenkin Hongan, koska täällä on tuttu ja turvallinen ympäristö.
Lehtisen mukaan Hongan treenikausi on sujunut paremmin kuin hyvin. Harjoitukset kulkevat mahtavasti ja ottelutuloksetkin ovat olleet kohdallaan.
– Jengi on ihan mintissä!
Nuori puolustaja on henkilökohtaisesti päässyt vetämään hyvän harjoituskauden, koska loukkaantumiset eivät ole häirinneet.
– Hyvässä kunnossa olen, jaksaa juostakin paljon paremmin kuin viime kaudella.
Honka pelasi viime viikolla kaksi harjoitusottelua. Molemmat ottelut pelattiin Sonera Stadionilla. Honka kaatoi ensin HIFK:n lukemin 4-0 ja kaksi päivää myöhemmin kaatui Klubi 04 peräti 6-1-lukemin.
– HIFK-peli oli varmaan tähän mennessä kauden parasta peliä. Pelasimme tosi hyvin. Saimme itsestämme kaiken irti. Klubi 04-kamppailu oli meille näytönpaikka. Halusimme osoittaa, että ketkä ovat tulevia Kakkosen mestareita!
Tulevasta kaudesta Lehtisellä on todella hyvä kutina päällä.
– Todella hyvä fiilis tulevasta kaudesta. Uskon vain siihen tosiasiaan, että nousemme kauden päätteeksi Ykköseen.