Etsi tältä sivustolta

Paikallistaisto Kauniaisissa – Pelaajaennakko – Hursti Vs. GrIFK

Esport Honka kohtaa huomenna, perjantaina Suomen Cup-kenraalissa Grankulla IFK:n. Ottelu alkaa Kauniaisten Keskuskentällä kello 18:30. Otteluliput maksavat viisi euroa.

– GrIFK nousi viime kaudella Ykköseen siitä toisesta karsintaparista, joten odotettavissa on tiukka peli. Yritetään näyttää niille, että kenen oikeasti kuuluisi olla Ykkösessä, Honka-vahti, tällä kaudella muun muassa nollapelin HIFK:ta vastaan torjunut Ville Hursti sanoi.

Hursti itse liittyi myöhemmin joukkueen mukaan. Alkuharjoituskausi meni Vaasan Yliopiston Kauppakorkeakoulussa. Siellä Hursti oli neljä kuukautta kauden päättymisen jälkeen.

– Ihan hyvin mennyt sen jälkeen, kun palasin joukkueharjoituksiin. Paljon on tullut treenattua, ja omatoimistakin olen tehnyt, jotta saa muut jätkät kiinni, Hursti naurahtaa.

Pelaamisen ja harjoittelun ohella Hursti on pyrkinyt myös opiskelemaan. Päiväohjelma vaihtelee sopivasti.

– Yleensä päivää kuluu siten, että aamulla on harjoitukset, jonka jälkeen syön ja menen joko lepäämään kotiin tai lukemaan kirjastoon. Illalla uudestaan harjoituksiin.

Nyt, kun lukuvuosi alkaa olla lopuillaan niin Hurstin päivittäinen tekeminen koostuu pitkälti jalkapallosta, mutta…

– Kävin mä tekemässä yhden tentin Vaasassa viime viikolla. Toivottavasti se menee läpi!

Back to top