Honka jatkoaikavoitolla eteenpäin Suomen Cupissa

Esport Honka jatkaa satumaisten Suomen Cup-voittojen sarjaa. Nyt kaatui Kokkolan Pallo-Veikot jatkoajan jälkeen vieraskentällä lukemin 1-2. Hongan molemmista maaleista vastasi Rony Huhtala.
Honka tuli ottelun alkuun hyvin, mutta pian kotijoukkue pääsi peliin mukaan ja vei ottelua.
– KPV oli fyysinen joukkue, joka pyrki tulemaan laitojen kautta keskittämällä, Honka-ratkaisija Huhtala pohti.
– Alussa me hätäilimme ja roiskimme palloa. Loppua kohti aloimme pelata enemmän sitää omaa pallollista peliämme.
Ensimmäinen jakso päättyi tasalukemissa 0-0. Heti toisen puoliajan alkuun kotijoukkue KPV siirtyi 1-0-johtoon Dawda Bahin erikoistilannemaalilla.
– KPV:n johto-osuman jälkeen mentiin pitkään sillä tavalla, ettei me saatu edes kunnon paikkoja kotijoukkueen maalille, Honka-luotsi Juho Rantala kertoi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Vasta viimeiset viisi minuuttia hallitsimme ottelua.
Honka sai energiaa kentälle lopussa vaihtojen myötä. Myös pelityyli vahtui erittäin hyökkääväksi. Huhtala tasoitti pelin, kun ottelu oli edennyt tuomarin antamalle lisäajalle.
– Perovuo keskitti vasemmalta laidalta hyvän matalan pallon maalille, ja sain vain jalkani siihen väliin, Huhtala selitti ensimmäistä osumaansa.
Honka hallitsi jatkoaikaa. Se palkittiin 102 minuutilla, kun tällä kertaa vasemmalta tullut matala keskitys löysi Huhtalan, joka otti pallon haltuun ja laukoi vaikeasta paikasta pallon ohi KPV-vahti Joonas Myllymäen.
– Mahtava fiilis! Itselläni on ollut hieman rikkonaisempi harjoituskausi, joten itseluottamuksen kannalta maalit ovat todella tärkeä minulle myös henkilökohtaisesti. Nyt vain nöyrästi lisää hommia ja eteenpäin, Huhtala sanoi ottelun tauottua.
– Joukkueena uskoimme koko ajan voittoon!
Päävalmentaja Rantala kehui joukkueen esitystä ottelun jälkeen. Hänen mukaansa vierasottelu KPV:ta vastaan oli yksi pahimmista arpaonnista.
– KPV on kova joukkue ja tulee taistelemaan varmasti Divarin kärkisijoista. Arpa oli kova myös matkustamisen takia, Rantala sanoi.
– Jatkoonpääsy oli kannaltamme iloinen asia, ja toinen kiva juttu oli, että meillä oli lopussa kentällä 9 pelaajaa, jotka eivät ole Kakkosta ylempänä pelanneet. Esimerkiksi monta A-junioria oli mukana. Senkin takia tämä on todella kova juttu voittaa näin rutinoitunut joukkue kuin KPV, Rantala iloitsi ja nosti esille muun muassa toppari Robert Ivanovin, joka paini miehekkäästi Hongan alakerrassa entistä Veikkausliigan maalikuningasta, KPV-hyökkääjä Irakli Sirbiladzea vastaan.
Kuva: KPV:n kotisvuilta