Honka-ottelu sytyttää Urheilupuiston – ”Erittäin hieno idea”
Esport Honka kohtaa huomenna, lauantaina 22.8. Nurmijärven Jalkapalloseuran. Ottelu pelataan Hongan kotinurmella Tapiolan Urheilupuistossa. Kamppailu alkaa kello 16, ja lauantainen kamppailu on nimeltään Honka-peli.
Vierailija NJS on sarjan hännillä. Sillä on kasassa yhdeksän pistettä, ja nurmijärveläiset kamppailevatkin tiukasti putoamista vastaan. Tällä kaudella NJS on voittanut kaksi ottelua. Vastaanottavina osapuolina ovat olleet Hongan kanssa viime ottelunsa tasan pelannut Ilves-Kissat sekä FC Vaajakoski. NJS:n paras maalintekijä on Joni Murtomaa yhdeksällä osumallaan. Se on lähes puolet vierailijoiden koko tämän kauden maalimäärästä. NJS on päästänyt sarjassa reilusti eniten maaleja. Eroa toiseksi viimeisenä olevaan Ilves-Kissoihin on lähes 30 täysosumaa.
Hongalla on allaan voitto. Sitä ennen oli kahden ottelun tasapeliputki, jota aikaisemmin espoolaiset olivat voittaneet 16 kamppailua putkeen.
– Toivottavasti lauantaina saadaan hyvä tulos aikaan kentällä. On kuitenkin erittäin hienoa, että on järjestetty tällainen tapahtuma, jossa halutaan muistella kaikkia nykyisiä ja vanhoja Honka-pelureita, Honka-luotsi Sampo Koskinenfiilisteli.
– Honka-ottelu on loistava idea. Itsekin olen kutsunut noin 30-40 vanhaa honkalaista tapahtumaan mukaan.
Koskinen valmensi itse viime kaudella Pallohonkaa, eli viimekautisen Hongan kakkosjoukkuetta.
– Itselläni oli pehmeä lasku valmentamiseen. Viime kaudella oli helppo valmentaa Henri Kaasalaisen ja Kalle Lehtisen kanssa. Talven aikana on opeteltu lisää, ja nyt vielä saimme Rantalan Juhon remmiin mukaan.
Videolla Koskinen kertoo, mitä on oppinut Rantalalta sekä pureudutaan myös Koskisen pelipäivään.