Etsi tältä sivustolta

Sarjan eliitti saapuu Tapiolaan

Julkaistu

Esport Honka kohtaa keskiviikkoillan kärkikamppailussa Tampereen Palloveikot. Tapiolan Urheilupuistossa pelattava ottelu alkaa kello 18:30.

Ennen Kakkosen kauden alkua, TPV:n piti olla Hongan pahin haastaja lohkovoitosta puhuttaessa. Se aloitti kuitenkin kauden nihkeästi häviten kaksi ensimmäistä otteluaan FC Vaajakoskelle ja Gnistanille. Sen jälkeen muun muassa NJS on saanut huomata TPV:n kovan vireen. Tamperelaiset olivat parempia peräti 7-1-lukemin.

– Yläpäässä TPV:ltä löytyy todella hyviä yksilöitä. Taitava joukkue tulee vastaan. Vaikea sanoa, onko vaikein vastus tulossa vastaan, mutta ainakin sarjan eliittiä, päävalmentaja Juho Rantala totesi.

 

Hongalla on yhdeksästä ottelusta kasassa yhdeksän voittoa. TPV-kamppailussa on tarkoitus jatkaa tuota putkea. Viikko sitten pelattu JäPS-kamppailu jätti paljon hampaankoloon. Vaikka Honka ottelun 1-0 voittikin, oli se silti yksi huonoimmista esityksistä Honka-nipulta tällä kaudella.

– Hyvät tunnelmat on näin ottelun alla. Viime pelistä lähdetää rutkasti parantamaan, Honka-valmentaja Sampo Koskinen sanoi.

– Käyty harjoituksissa läpi niin puolustamista kuin hyökkäämistäkin. Samoja vanhoja pikkujuttuja.

Honka pääsee otteluun miltei parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä ainoastaan pitkään sivussa ollut Lucas Dos Santos jatkaa edelleen toipilaana.

– Dos Santosinkin kuntoutus on hyvällä mallilla. Mies on aloittanut jo yksinharjoittelun, valmentaja-kaksikko kertoi.

– Johnin(Weckström) tilanne on vielä auki, mutta mitä todennäköisimmin mies on kokoonpanossa.

Loppuun Rantala halusi toivottaa yleisön tervetulleeksi Tapiolaan.

– Ollut hyvä meno katsomossa, ja on ollut hienoa nähdä, että katsomoissa on ollut paljon väkeä. Toivottavasti keskiviikkonakin saadaan myös yleisön tuki taaksemme.

Back to top