Etsi tältä sivustolta

Honka kaatoi NJS:n tyylillä – ”Useampaan oli paikkoja”

Esport Honka jatkaa vakuuttavaa taivaltaan Miesten Kakkosessa. Eilen, sunnuntaina 28.6. kaatui vieraskentällä Klaukkalassa sarjan viimeisenä oleva NJS lukemin 0-4(0-1).

Honka lähti otteluun suurena ennakkosuosikkina. Joukkueet olivat kohdanneet kerran aiemmin tällä kaudella. Silloin Honka voitti kauden avauksensa Tapiolassa 2-0-lukemin.

– Hallitsimme aika hyvin läpi ottelun. Saimme suhteellisen alussa pilkun ja siitä maalin. Sen jälkeen peli rauhoittui, Hongan piilokärkenä pelaava Miko Puuskari sanoi.

Joel Perovuo vei Hongan 0-1-johtoon rangaistuspotkusta, kun avauspuoliaikaa oli pelattu vähän päälle 20 minuuttia. Ensimmäinen jakso päättyi kyseisiin lukemiin.

– Ensimmäinen puoliaika oli vähän vaikeampi, mutta toisella puoliajalla oli helppoa ja hyvännäköistä peliä. Se johtui myös osittain siitä, että kaveri väsyi ja me saimme rennosti jauhaa omaa peliämme, Puuskari jatkoi.

Toisella puoliajalla Honka onnistui kolmesti. Puuskari itse latoi 0-2-maalin. Mies on painanut nyt kahteen viimeiseen otteluun kolme maalia. 0-3-osumasta vastasi kapteeni Tommi Saarinen. Loppulukemat laukoi myös kovassa vireessä oleva Antonio Inutile, joka jatkaa siitä mihin ennen loukkaatumistaan jäi. Miehelle viides maali tällä kaudella Kakkosessa.

– 0-4-voitto pukee ottelun tapahtumat aika hyvin sanoiksi. Oma pelaaminen oli vähän samanlaista kuin koko joukkueella. Ensimmäinen jakso oli vähän vaikeampi, mutta toisella puoliajalla ihan hyvää peliä. Ainut on, että olisin voinut laukoa useamminkin maalin. Ihan ok peli kokonaisuudessaan, Puuskari totesi.

– Jatuli Laevuo pisti loistavan pallon linjan taakse, otin tatsin ja sijoitin takanurkkaan, Puuskari kertasi kauden neljättä täysosumaansa.

Back to top