Uutiset

Uutiset

EHTV: Jean Silva is back in business

Esport Hongan kärkihyökkääjä Jean Silva kertoi omista tuntemuksistaan viime viikolla. Viime kauden päätteeksi jalkansa loukannut brassivahvistus alkaa olla sataprosenttisessa kunnossa pikkuhiljaa. 

– Kauden jälkeen, kun matkustin kotiin Brasiliaan, minun piti heti ruveta harjoittelemaan, koska jalkani oli rikki. Vihasin kuntoutusaikaa ja ennen kaikkea fysioterapiaa. Muuten aika Brasiliassa oli mahtavaa, kun sai olla kavereiden ja sukulaisten kanssa sekä tottakai syödä brasilialaista ruokaa.

Harjoitusottelut, Otteluraportti

EHTV-pelaajaraportti: Karim Jouini vs. Haka

Esport Honka kohtasi kauden ensimmäisessä harjoitusottelussaan Valkeakosken Hakan. Esport Arenalla pelattu kamppailu päättyi tasatulokseen 1-1. 

Hongan harjoitusotteluohjelma ennen kauden alkua on varsin kova. Eilen, perjantaina se kohtasi Hakan, joka pelaa viime kauden tavoin ensi kaudella Ykköstä, eli sarjaporrasta Honkaa ylempänä. Se ei Honkaa hätkähdyttänyt. Espoolaiset pelasivat hyvän ensimmäisen jakson. Hongan valmennusportaan mukaan ensimmäisellä jaksolla nähtiin hyvin harjoituksissa tehtyjä asioita, joita myös Jatuli Laevuo perään kuulutti otteluennakossa.

Myös ottelun molemmat maalit nähtiin ensimmäisellä puoliajalla. Ensin vierailija Haka siirtyi 0-1-johtoon, mutta Honka tasoitti pelin noin puolen tunnin kohdalla Karim Jouinin osumalla.

– Hyvä ensimmäinen puoliaika meiltä. Saimme luotua paljon paikkoja ja pelasimme hyvin joukkueena, Hongan ainokaisen viimeistellyt Jouini kertasi ensimmäistä 45-minuuttista.

– Jatulilta tuli hyvä pallo laidalta boksiin ja ammuin yläriman kautta pallon maaliin.

Toisella puoliajalla harjoitusottelukäytäntöjen mukaisesti molemmat joukkueet tekivät vaihtoja, ja se osaltaan sotki hieman peliä. Hongan vaihtoi kahden kärjen taktiikkaan, joka hieman sekavoitti espoolaisten tekemistä. Toinen puoliaika oli maaliton ja joukkueet tasasivat tuloksen.

– Tosi hyvältä tuntui pelata. Pitkä aika viime pelistä niin nyt on hyvä haistella, miltä se tuntuu, Jouini kertoi.

Honka-valmennus kertoi ottelun jälkeen, että erityisen silmiin pistävää pelissä oli Honka-pelaajien puolustusasenne ja runsaat pallonriistot.

– Myös hyökkäyspään pelaajat riistivät palloja useaan kertaan, se ilahdutti, Honka-leiristä sanottiin.

– Parannettavaa jäi viime kauden tapaan maalipaikkojen viimeistelyssä sekä prässäämisessä. Välillä unohtuu, että yhden spurtin lisäksi pitäisi ottaa muutama enemmän, jotta pallo saadaan takaisin oman joukkueen haltuun.

Pelaajista vaikutuksen teki keskikentällä hyvin pelannut Elias Tuomela.

– Täytyy pitää huoli, että Eliaksen kehitys jatkuu samanlaisena, kun mitä se on ollut joulu-tammikuun aikana. Tietysti maalintekijä ”Kartsa” pitää nostaa esille maalin ansiosta. Se on miehen työ, ja ”Kartsa” onnistui siinä. Myös Eero Haapalalta oli erittäin tasapainoinen esitys topparina.

Harjoitusottelut, Otteluennakko

EHTV-pelaajaennakko: Jatuli Laevuo vs. Haka

Esport Honka pelaa kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa perjantaina 22.1. Valkeakosken Hakaa vastaan. Ottelu pelataan Esport Arenalla klo 14 alkaen. Ottelua ja koko tähänastista harjoituskautta ennakoi viime kaudella läpimurron tehnyt Jatuli Laevuo.

– Ihan mukavalta on tuntunut päästä treenaamaan näin hyvissä ajoin. Paljon on porukkaa mukana.

Laevuon mukaan se, että joukkue on kasassa hyvin ennen kauden alkua vaikuttaa varsinkin yhtenäisyyteen ja yhteispelaamiseen.

– Pääsemme hiomaan paremmin pelaamistamme. Muun muassa puolustuslinjan kanssa homma toimii varmasti vielä viime kautta paremmin, kun ehtii kunnolla tutustumaan toistemme pelitapoihin.

Honka harjoittelee nykyään myös muutama aamuna viikossa. Laevuo kertoi, että aamuharjoituksissa pääsee hyvin paneutumaan yksilöllisiin asioihin. Hän itse muun muassa toimii yleensä keskittäjänä ja näin saa hyvää harjoitusta omaa tonttiaan, laitapuolustajana pelaamista kohtaan.

– Ja vaikkei aamutreeneistä mitään muuta hyötyisikään niin ainakin ne herättävät hyvin ja iltaharjoituksissa on parempi meininki.

Perjantaina Honka kohtaa Ykkösen joukkueen, Valkeakosken Hakan. Haka oli se joukkue, joka pudotti Hongan viime kaudella Suomen Cupista. Laevuo odottaa ottelua innolla.

– Itse en pelannut viime kaudella Hakaa vastaan, joten nyt on kiva nähdä missä mennään. Pelaaminen voi ajoittain vielä hieman takkuilla, koska kyseessä on ensimmäinen ottelu. Pyrimme noudattamaan niitä asioita, mitä on harjoituksissa tehty.

Uutiset

Brassit takaisin Suomessa – ”Aika kotona oli todella tärkeää”

Viime keskiviikkona Hongan brassivahvistuksista kaksi, Lucas Dos Santos Ja Felipe Mello saapuivat Suomeen. Miehet tulivat suoraan lentokentältä harjoituksiin ja olivat intoa täynnä. Kolmas brassi, Jean Silva tuli päivää myöhemmin ja hänestä saamme kuullaa lisää tämän viikon aikana.

– Aika Brasiliassa oli todella kivaa ja tärkeää meille. Tarvitsimme perhettä ja kavereitamme, mutta samalla myös harjoittelimme ja pidimme kuntoa yllä. Toisaalta nyt on hyvä fiilis olla takaisin Suomessa, mukavaa päästä joukkueen mukaan harjoittelemaan ja keskittyä tosissaan kohti ensi kautta, miehet totesivat yhteen ääneen.

Sekä Mello että Dos Santos ovat olleet toistensa kavereita jo kauan ennen kuin he saapuivat Suomeen. He pelasivat jo Brasiliassa samassa joukkueessa noin 6-7 vuotta.

– Olemme Mellon kanssa hyviä kavereita niin täällä Suomessa kuin kotona Brasiliassakin. Asumme Brasiliassa lähellä toisiamme, joten pidimme yhteyttä myös siellä, Dos Santos kertoi.

Molemmat kertoivat viettäneensä lomaa, mutta he harjoittelivat myös ahkerasti ja pitivät kuntoaan yllä. Dos Santosin tilanne oli vielä hieman erilainen, koska miehen piti kuntouttaa jalkaansa viime kaudella tulleen vamman takia.

– Teimme paljon kuntoa kohottavaa fysiikkaharjoittelua. Muun muassa crossfit tuli tutuksi. Pelleilimme myös pallon kanssa, kuten Brasiliassa on tapana, Mello nauroi.

– Minulla oli vielä oma henkilökohtainen kuntovalmentaja, joka teki minulle ohjelman jalan kuntoutusta varten, Dos Santos komppasi.

Viime kausi sujui Hongalta erinomaisesti loppua lukuunottamatta. Henkilökohtaisella tasolla Mello palkittiin koko Kakkosen parhaana pelaajana.

– Viime kausi oli meiltä jo hyvä. Se ei vaan loppunut niin hyvin. Nyt olemme vuoden kokeneempia ja tunnemme joukkueen sisällä toisemme, koska runko on pysynyt niin hyvin kasassa. Tulemme olemaan vielä paljon parempia ensi kuin viime kaudella, Mello mietti.

Dos Santos oli kaverinsa kanssa samoilla linjoilla ja lisäsi vielä muutaman uuden täsmähankinnan tuoneen ryhmään sopivaa raikkauttaa ja Dos Santosin mukaan nousuun on tulevalla kaudella kaikki edellytykset, tietenkin.

Kun miehet lähtivät viime viikolla Brasiliasta, oli siellä lämmintä 30 astetta. Suomeen tullessaan elohopea näytti lähes saman verran pakkasasteita. Iloiset brassit käänsivät ajatuksen kuitenkin positiivisen kautta.

– Kylmähän täällä on, mutta lumen peitossa Suomi on todella kaunis maa, Dos Santos myönsi.

– Ensimmäinen asia, jota odotan on nähdä kotini ulkopäin lumen peitossa, Mello hymyili ja molemmat toivoivat pelaavansa hyvin myös harjoituskaudella kylmässä Suomessa.

Loppuun miehiltä kysyttiin tällä harjoituskaudella tutuksi tullut kysymys. Missä heidät nähdään viiden vuoden päästä?

– Vähintään Veikkausliigassa, toivottavasti jossain vielä kovemmassa Eurooppalaisessa seurassa. Sen unelman eteen teemme joka päivä kovasti töitä, oli molempien vastaus.

Uutiset

Esport Hongan nuorin pelaaja – ”Olen mielestänin aika hyvä maalivahti”

Esport Hongalla on tulevalla kaudella nuori joukkue kasassa. Joukkueen harjoituskauden nuorin pelaaja on vuonna 2000 syntynyt Atte Paunio.

– Olen päässyt hyvin joukkueeseen mukaan ja omasta mielestäni myös harjoitukset ovat menneet itseltäni hyvin, Paunio, 15, kertoi kuin aikamies.

Paunion pelipaikka on maalin suulla, eli nuori herra on maalivahti koulutukseltaan. Paunio aloitti jalkapallon Hongan junioreissa 5-vuotiaana.

– Olen hyvä käyttämään ääntä maalilla sekä minulla on nopeat refleksit. Olen mielestäni aika hyvä maalivahti, nuorukainen sanoi itsevarmasti.

Paunio lisäsi kuitenkin, että myös kehityskohteita löytyy muun muassa sijoittumisessa ja jalalla pelaamisessa.

15-vuotiaan maalivahdin uran huippuhetki tähän mennessä on ollut ensimmäinen poikien maaottelu Pohjois-Irlantia vastaan. Siitä tuli heti komea 3-1-voitto.

– A-junioreissa tulen pääsääntöisesti pelaamaan ensi kaudella, mutta olisihan se hienoa päästä joku matsi kokeilemaan miesten Kakkosta.

Missä Paunio näkee itsensä viiden vuoden päästä?

– Toivottavasti ulkomailla.

Vastaus tuli välittömästi.

Uutiset

Harjoitusviikko osa 6. – Eero Haapala

Yksi Esport Hongan tulevaisuuden nimistä on vuonna 1996 syntynyt Eero Haapala. Haapala jäi vielä viime kaudella vähälle vastuulle, mutta tulevalla kaudella nuorukaisen tavoitteena on vallata paikka kivikovasta Hongan avauksesta.

– Loistava fiilis on tällä hetkellä. Jouluna pääsi tekemään vähän omia juttuja ja nyt on taas mahtavaa palata joukkueharjoitusten pariin, Haapala tuumi.

– Joulua edeltävä kuukausi oli hyvä. Sai kuntoa nostettua ja siitä tulee olemaan apua, kun on vielä pitkä ”pre-season” edessä.

Haapala kertoi, että Honka on satsannut täksi kaudeksi uusiin asioihin. Tällä hetkellä joukkueen harjoituksissa pyörii säännöllisesti fysiikkavalmentaja ja pelaajille on kuntosalivalmennukseen oma personal trainer.

– Varsinkin personal trainer on kova juttu. Pääsee parantamaan salilla omia fyysisesti heikkoja kohtiaan opetetusti.

Hongan joukkueen runko alkaa olla suhteellisen hyvin kasassa ja Haapala kehuu erityisesti joukkueen sisällä vallitsevaa hyvää henkeä.

– Sopiva tasapaino kokemusta ja nuoruutta. ”Kalastaja”(Toni Sjöstedt) ihan oma lukunsa, se on sellainen ilopilleri!

Haapalan mukaan kova työnteko jatkuu.

– Jatketaan hommien painamista samalla mallilla niin olemme valmiita, kun kausi alkaa. On tämä näin paljon parempi kuin se viimekautinen, kun aloitimme joukkueharjoitukset vasta helmikuussa.

 

Hongalla on viime kauden tapaan erittäin kova kokoonpano jälleen jalkeilla. Haapala ei kuitenkaan ujostele, vaan mies lähtee tosissaan metsästämään ensi kaudeksi vakiokokoonpanopaikka.

– Viime kaudella sain aika vähän vastuuta. Ensi kaudeksi tavoitteena on saada suurempi vastuu ja paikka avauskokoonpanosta.

Haapala ei lähde veikkailemaan vielä, missä mies mahdollisesti nähdään viiden vuoden päästä.

– Hyvä kysymys. Mennään nyt kausi kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää!

Uutiset

Uusi honkalainen – Miko Puuskari

Esport Hongassa viime kauden hyvin aloittanut Miko Puuskari palaa ensi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa. Viime kauden keskivaiheilla Yhdysvaltojen juniorisarjaan siirtynyt nuorukainen pelaa näin ollen ensi kauden Hongassa.

– Harjoituksissa on ollut hyvä meno. Paljon on viime kaudelta tuttuja kavereita ympärillä, joten tietää vähän miten kaikki pelaavat, Puuskari, 20, kommentoi.

Kesken viime kauden Puuskari siirtyi Yhdysvaltoihin Texasin Yliopistoon pelaamaan jalkapalloa ja opiskelemaan.

– Elämä oli Jenkeissä erilaista. Elämäntapa oli suhteellisen rentoa. Vähän aikaa kesti sopeutua, mutta lopulta kaikki meni ihan hyvin, Puuskari kertasi.

– Jalkapallo oli suoraviivaisempaa, se oli enemmän pitkää palloa ja taistelemista. Joukkueemme osalta kausi alkoi hyvin, mutta sujui loppua kohti huonosti.

Puuskari palasi Suomeen kolme viikkoa sitten, ja liittyi silloin Hongan vahvuuteen. Nuorukainen toivoo ensi kaudelta avauskokoonpanon paikkaa.

– Se on ensimmäinen tavoite, ja jos se täyttyy niin sitten pitää tulla myös tehoja. Minun pitää ensi kaudella kehittyä vielä ainakin tasaisuudessa.

Puuskarilla on tavoitteet vielä korkealla. Viime kaudella alussa loistanut hyökkääjä toivoo, että pelaa ammatikseen jalkapalloa jossain päin Eurooppaa.

Uutiset

EHTV: Uusi honkalainen – Rony Huhtala

Esport Honka solmi viikolla uuden sopimuksen, kun poikien maajoukkuepelaaja Rony Huhtala liittyi mukaan Hongan vahvuuteen. Viime kaudella Huhtala, 18, ihastutti pelitaidoillaa Joensuun Jipossa.

– Alkuaika Hongassa on ollut todella mahtavaa. Valmennus ja pelikaverit ovat mahtavia, Huhtala aloitti kehuen.

Huhtala pelasi viime kaudet Joensuun Jipon riveissä, mutta Jipon tiputtua sarjaporrasta alemmas Kolmoseen, Huhtala teki pelimiehen liikkeen ja muutti pääkaupunkiseudulle Espooseen.

– Jipolle kävi miten kävi ja totesin, ettei uran kannalta ollut enää paras juttu jäädä Joensuuhun. Honka pyysi minut tänne ja hyvä niin.

Huhtala on virallisesti ollut Hongan mukana nyt tämän viikon. Sitä ennen hän kävi viikon tutustumassa joukkueeseen ennen kuin liittyi alle 18-vuotiaiden maajoukkueen leiritykseen mukaan.

– Nopeus ja fyysinen pelaaminen ovat vahvuuksiani. Ajan yleensä hyökkääjänä röyhkeästi maalipaikkoihin.

Videolla Huhtala kertoo vielä, milloin aloitti jalkapalloilun ja miksi. Ja saamme myös tietää, mitä Huhtalan arkeen kuuluu jalkapallon lisäksi. Haastattelun lopuksi nuorukainen kertoo tuttuun tapaan, missä hänet nähdään viiden vuoden päästä?

Uutiset

EHTV: Miten menee, Dani Hatakka?

Esport Hongan harjoituksissa on nähty harjoituskauden aikana paljon vanhoja honkalaisia. Yksi vierailevista tähdistä on ollut Dani Hatakka, joka oli menneellä viikolla Tshekin pääsarjajoukkue Mlada Boleslavin testattavana. Mies harjoitteli Hongan kanssa ennen joulutaukoa.

– Kiva on olla kotona Espoossa Hongan harjoituksissa ja samalla nähdä myös kavereita.. Tulin enmmäistä kertaa tämän nykysen Hongan treeneihin. Tarkoitus on pitää nyt kuntoa yllä ja sitten katsotaan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan, myös alle 21-vuotiaiden vakiokasvoihin lukeutuva Hatakka kertoi.

Hatakalla on pitkä kausi Kuopiossa Kuopion Palloseurassa takana.

– Kuopiossa sai pelata paljon. Se oli hyvä asia. Kalenterivuoden aikana on tullut pelattua noin 50 ottelua. Mielestäni runsas pelaaminen on kehittänyt minua ja Suomen sarjasysteemissä se onkin hyvä asia, että otteluita kertyy suhteellisen paljon.

Nyt Hatakka metsästää uusia haasteita, mutta tulevaisuus on ainakin vielä toistaiseksi auki.

– Ulkomaille tähdätään. Mitään ei kuitenkaan pidä sanoo varmaksi. Oikea vaihtoehto on punnittava tarkkaan. Kaiken perusta on kuitenkin se, että joukkue, jossa ensi kaudella pelaan, todellakin tarkoittaa sitä, että pääsee pelaamaan.

Uutiset

Hongalla joulutauko – Niki Otaru

Esport Hongan joulukausi lähenee loppuaan. Harjoitukset jatkuvat huomenna, maanantaina 4.1. Niki Otaru kertasi joulukuulumisiaan.

– Vähän on ollut rikkinäinen treenikausi tähän mennessä. Ensin oli jalka vähän rikki ja sitten olin myös kipeänä, Otaru kertoi.

– Jalan kanssa on ollut kyse vanhasta vammasta. Fysioterapeutin kanssa olemme tehneet töitä, jotta tammikuusta lähtien saisi taas harjoitella ehjänä.

Otarun mukaan Hongalla on tällä hetkellä hyvä tilanne kokoonpanon suhteen. Hän totesi, että harvalla joukkueella on yhtä hyvä tilanne tässä vaiheessa kautta, kun Hongalla.

– Meillä on joukkueessa sama pohja kuin viime kaudellakin. Muutamia uusia kavereita tullut mukaan ja reilu 20 äijää on treeneissä mukana. Pikkuhiljaa edetään ja peruskunnon kasvattamisella on aloitettu.

Otaru, 29, ei omien sanojensa mukaan ole enää kovin nuori, muttei vanhakaan. Jalkapalloa mies aikoo pelata niin kauan kuin nauttii siitä. Missä Otaru nähdään viiden vuoden päästä?

– Voisin kuvitella näkeväni itseni koulun penkillä viiden vuoden päästä. Hyvin mahdollista, että myös fudis kuuluu silloin elämään.

Yhteistyössä