Otteluraportti, Suomen Cup

Honka kaatoi IFK Mariehamin

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka nappasi tämän vuoden Suomen Cupin avausvoittonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen, kun IFK Mariehamn kaatui Esport Arenalla luvuin 2-1.

Avausjakso

Honka hallitsi ottelua pallollisesti heti alkuminuuteista lähtien, IFK Mariehamnin keskittyessä enemmän nopeisiin vastahyökkäyksiin.

Honka rakensi ensimmäisen vaarallisen hyökkäyksensä vartin pelin jälkeen. IFK-vahti Marc Nordqvist pääsi kuitenkin väliin Lucas Kaufmannin lähettämään keskitykseen.

Seuraava tilanne syntyi Kaufmannin hankkimasta vapaapotkusta. Javi Hervas lähetti pallon maalille ja Dani Hatakka pääsi puskemaan. Pallo kuitenkin päätyi Nordqvistin käsiin.

Kun maaleja ei ensimmäisellä nelivitosella nähty, lähdettiin taukoa viettämään maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Ottelun avausmaali syntyi tunnin kohdalla upealla tavalla. Kaufmann sai pallon boksin rajoille, ja ampui sen tarkasti maalin takakulmaan. 1-0 Hongalle.

IFK Mariehamn tuli tasoihin noin varttia myöhemmin. Albion Ademi purjehti Hongan boksiin ja tarjoili paikan Maximo Toloselle, jonka tarkka laukaus upposi Honka-maalin alakulmaan.

Honka jatkoi pelin hallintaa tasoituksen jälkeen, ja haki ahnaasti voittomaalia. Keltamustat riistivät korkean prässin avulla pallon syvällä IFK:n alueella. Vahvan ottelun pelanneen Nasiru Banahenen laukaus viuhui kuitenkin hieman maalin ohitse.

Honka loi seuraavan huippupaikan viitisen minuuttia ennen loppua. Edmund Arko-Mensah riisti pallon ja tarjoili sen Demba Savagelle. Gambialaisen laukaus karkasi kuitenkin maalin ylitse.

Ottelun voittomaali nähtiin lopulta toisella lisäaikaminuutilla. Savage kaadettiin boksin kaaren kohdalla ja vapaapotkua asettui laukomaan Borjas Martin. Espanjalaisen millintarkka vapaapotku upposi maalin yläkulmaan, ja Honka nappasi 2-1 voiton.

Voiton myötä Honka nousi lohkossa kolmanneksi neljällä pisteellä. Jäljellä on vielä kaksi ottelua. TPS-Honka ensi viikon lauantaina 15.2. Turussa, ja Honka-HJK Espoossa torstaina 27.2. Lohkosta jatkoon menee neljä parasta joukkuetta.

-Pelimme toimi tänään ihan hyvin. Emme päästäneet vastustajaa juuri paikoille, oikeastaan ainoasta hyvästä paikastaan saivat sitten tehtyä maalin. Saimme myös luotua paljon enemmän maalipaikkoja kun edellisissä otteluissa, kommentoi maalivahti Markus Uusitalo ottelun jälkeen.

Uusitalon mukaan pelissä näkyi harjoiteltuja asioita.

-Haluamme lähteä pelaamaan jokaisen ottelun pallonhallinnan kautta ja luulen, että se tänään oli kyllä aika reippaastikin meidän puolella. Selvästi alkaa näkymään treenatut jutut myös peleissä. Oleme toki vielä kauden alussa, mutta aika hyvin olemme mielestäni saaneet jo asioita harjoituksista peleihin mukaan, hän kommentoi.

Vuosien tauon jälkeen Honkaan palannut Uusitalo on tyytyväinen seurassa.

-On ollut ihan mahtavaa palata tänne, missä on tullut vietettyä juniorina ihan tolkuton määrä tunteja. Itsellä jäi tekemättä silloin miesten edustusdebyytti. En kyllä keksi parempaa seuraa mihin olisin voinut siirtyä, Uusitalo päättää.

Honkalainen Cup-matka jatkuu jo tänään sunnuntaina 9.2. Honka Akatemia kohtaa nimittäin Kakkosen Cupissa Klubi 04:n. Ottelu käynnistyy Matinkylän tekonurmi 1:llä kello 16.15

Hongan kokoonpano:

#1 Markus Uusitalo (MV)
#3 Tapio Heikkilä
#6 Jerry Voutilainen
#7 Jonas Levänen (75′ Edmund Arko-Mensah)
#8 Javi Hervas (71′ Otto Ollikainen)
#10 Lucas Kaufmann (63′ Arlind Sejdiu)
#16 Konsta Rasimus (C)
#18 Elmo Heinonen (36′ Borjas Martin)
#24 Nasiru Banahene (87′ Henri Aalto)
#26 Dani Hatakka
#80 Demba Savage

Vaihdossa: #4 Rober Ivanov, #13 Tim Murray (MV)

Yhteistyössä