Otteluraportti, Veikkausliiga

Hongalle kauden toinen voitto

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka nappasi kauden toisen voittonsa, kun RoPS kaatui Tapiolan urheilupuistossa luvuin 1-0. Ottelun ainoasta maalista vastasi Borjas Martin rangaistuspotkusta.

Avausjakso

Keltamusta kotijoukkue aloitti ottelun erittäin vahvasti ja painoi vahvalla pelaamisellaan pelin RoPS:n päätyyn. Avausmaali oli todella lähellä yhdennellätoista peliminuutilla, kun Duarte Tammilehto vapautti upeasti Borjas Martinin karkuun RoPS-puolustukselta. Espanjalaishyökkääjän kuti kolahti epäonnisesti tolppaan.

Seuraavasta tilanteesta Jonas Levänen lähetti maalille matalan keskityksen, mutta Jean Dongou ei aivan ylettänyt palloon.

Kauaa ei kuitenkaan enää tarvinnut maalia odottaa. Atte Sihvonen kaatoi Jerry Voutilaisen rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Pallon taakse asettui Borjas Martin ja espanjalaisen tarkka laukaus vei Hongan 1-0 johtoon.

RoPS:n avausjakson paras paikka syntyi viitisen minuuttia ennen taukoa. Daniel Carr syötti Enoch Banzalle, jonka kovan laukauksen Tim Murray sai kuitenkin torjuttua kulmapotkuksi.

Aivan jakson lopussa Robert Ivanov pääsi vielä kokeilemaan Tammilehdon kulmapotkusta, mutta ohjaus suuntautui maalin ohitse.

Taukoa lähdettiin viettämään Hongan 1-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Toinen nelivitonen oli ensimmäistä tasaisempi. RoPS sai luotua jakson ensimmäisen vaarallisen paikan 54. minuutilla, mutta Banzan laukaus karkasi yli Honka-maalin.

70. minuutilla vaihdosta kentälle tullut Lucas Kaufmann laukoi boksin rajoilta. RoPS-vahti Martin Kompalla torjui kudin ja puolustus hoiti myös paluupallosta syntyneen puolittaisen tilanteen.

Loppuminuuteilla maalipaikat jäivät vähiin, eikä ottelussa nähty lisämaaleja. Näin Honka otti kauden toisen voittonsa loppulukemin 1-0.

– Varsinkin ensimmäisen puoliajan alun pelasimme todella hyvin. Pystyimme luomaan paikkoja ja sitä kautta saimme pilkun ja siitä maalin. Toinen puoliaika oli vaikeampi. Vetäydyimme turhan alas, emmekä pitäneet palloa tarpeeksi hyvin, Hongan kapteeni Duarte Tammilehto kommentoi ottelun jälkeen.

Honka nousee voitolla Veikkausliigassa neljännelle sijalle. Kahden voiton ja nléljän tasapelin myötä kasassa on yhteensä kymmenen pistettä. Tammilehto on tyytyväinen siihen, miten Honka on esiintynyt kauden ensimmäisessä kuudessa ottelussa.

– Olemme pystyneet pelaamaan melko hyvin omalla tasollamme melkein jokaisessa pelissä. Tietysti aina tulee sekä parempia, että vähän huonompiakin pelejä. Perustasomme on kuitenkin ollut korkealla pelistä toiseen, hän sanoo.

Ensi viikolla Honka ei pelaa, mutta Veikkausliigakausi jatkuu taas maanantaina 3.8. Silloin Honka matkaa FC Lahden vieraaksi. Elokuun ainoa kotiottelu Tapiolan urheilupuistossa on vuorossa maanantaina 10.8. Kello 18.30 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu SJK. Osta lippusi tästä ja saavu paikalle kannustamaan Honka voittoon!

Hongan kokoonpano:

#3 Tapio Heikkilä
#4 Robert Ivanov
#6 Jerry Voutilainen (76′ Javi Hervas)
#7 Jonas Levänen (57′ Demba Savage)
#9 Jean-Marie Dongou (88′ Elmo Heinonen)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin (57′ Lucas Kaufmann)
#16 Konsta Rasimus
#19 Arlind Sejdiu (57′ Edmund Arko-Mensah)
#24 Nasiru Banahene
#33 Duarte Tammilehto

Vaihdossa: #1 Markus Uusitalo (MV), #5 Henri Aalto

Yhteistyössä