Veikkausliiga

Komea voitto kotiintuomisina Kuopiosta

Kuva: Juhani Järvenpää

Kotiavauksessaan harmittavan 1-3 tappion IFK Mariehamnille kärsinyt Honka lähti hakemaan paluuta voittokantaan KuPS:n vieraana. Honka hallitsi peliä läpi ottelun, ja ottikin pisteet mukaansa Juha Hakolan, Borjas Martinin, sekä Arlind Sejdiun maaleilla komeasti 0-3.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen tilanteen jo toisella peliminuutilla. Luis Silva pelasi pallon laitaan Lucas Kaufmannille, jonka keskitys löysi takatolpalta Juha Hakolan. Hakolan pusku suuntautui kuitenkin maalin ohitse.

Ottelun avausmaali nähtiin 14. minuutilla. Mikko Sumusalo nousi vasemmalta ja lähetti pallon matalana maalille. Silva päästi ovelasti pelivälineen jalkojensa välistä takana odotelleelle Hakolalle, joka pääsi viimeistelemään Hongan 1-0 johtoon.

Hongan toinen osuma oli lähellä vain minuutti edellisen jälkeen. Silva pääsi laukomaan Sumusalon matalasta keskityksestä, ja hyökkääjän kuti painui vain hieman ohi KuPS-maalin.

Kaufmann oli vielä lähellä iskeä 2-0 johtomaalin juuri ennen taukoa. Brassin komea vapaapotku osui KuPS-vahti Otso Virtasen käsien kautta lopulta maalin ylärimaan.

Enempää osumia ei avausjaksolla nähty ja tauolle siirryttiin Hongan maalin johdossa.

Toinen jakso

Kotijoukkue KuPS tuli kovaa toisen jakson ensimmäisille minuuteille jai loikin aivan huippupaikan, kunVille Saxman löysi maalin edestä Ilmari Niskasen. Laitahyökkääjän ohjaus lähes tyhjään maaliin kuitenkin epäonnistui, ja Honka selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Jakson edetessä Honka otti pallon ja pelin jälleen vakuuttavasti haltuunsa. Ottelun toisen osuman iski Borjas Martin 54. minuutilla. Robert Ivanov katkoi Niskasen syötön ja pelasi pallon Borjasille. Espanjalaishyökkääjä laukoi millintarkasti vasemmalla jalallaan pallon boksin rajoilta vasempaan alakulmaan.

Honka loi toisen jakson kuluessa useita tilanteita. Kolmas maali syntyi aivan loppuminuuteilla. Kaufmann ja Borjas juonivat pallon vain muutama minuutti aikaisemmin vaihdosta kentälle tullelle Arlind Sejdiulle, joka pääsi kokeilemaan maalintekoa kahdesti. Ensimmäinen yritys pysähtyi KuPS-puolustajiin, mutta paluupallosta Sejdiu nosti komeasti pelivälineen verkkoon yli Virtasen. Maali oli vasta 17-vuotiaalle Sejdiulle Veikkausliigauran ensimmäinen.

Enempää osumia ottelussa ei nähty, joten Honka otti upean esityksen päätteeksi kaikki kolme pistettä mukaansa Espooseen luvuin 3-0.

Avausmaalin iskenyt Juha Hakola oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen ottelun jälkeen.

-Tänään nähtiin tasapainoinen Honka. Ainoastaan toisen jakson alku oli meiltä vähän heikompi. Muuten pystyimme koko ottelun ajan pitämään KuPS:n hyvin poissa paikoilta ja olimme itse omissa paikoissamme huolellisia, hän analysoi.

Hakolan mukaan otteluun valmistautuminen oli yksinkertainen, mutta sujui erittäin hyvin.

-Katsoimme mitkä ovat KuPS:n vahvuudet ja heikkoudet ja lähdimme pelaamaan niitä vastaan. Hieman ehkä yllätti, että vastustaja aloitti tänään kolmella topparilla, mutta pystyimme mukautumaan siihenkin oikein nopeasti.

Kehut Hakolalta sai myös Veikkausliigauransa avausmaalin iskenyt Sejdiu.

-Oli todella hienoa, että Arlind sai myös tehtyä maalin, Siinä on pelaaja, jota kannattaa katsoa tulevaisuudessakin!

Hongan kausi jatkuu jo ensi viikon torstaina 25.4. kotiottelulla FC Interiä vastaan kello 18.30. Osta lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka avausvoittoon myös kotinurmella! Myös kausikortit ovat yhä myynnissä täällä.

Hongan kokoonpano:
#4 Robert Ivanov
#5 Henri Aalto
#8 Javi Hervas (81′ Abel Suarez)
#10 Lucas Kaufmann
#11 Juha Hakola (86′ Arlind Sejdiu)
#13 Tim Murray (MV)
#14 Borjas Martin
#16 Konsta Rasimus
#20 Luis Silva (63′ Joel Perovuo)
#23 Mikko Sumusalo
#33 Duarte Tammilehto

Honka hakee lauantaina Kuopiosta Veikkausliigakauden toista voittoaan

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka lähtee hakemaan paluuta voittojen tielle ylihuomenna lauantaina 20.4., kun keltamustat matkaavat Kuopioon KuPS:in vieraaksi. Ottelu käynnistyy Savon Sanomat Areenalla kello 16.00.

Honka avasi kautensa komealla 2-1 vierasvoitolla RoPS:ista. Kotiavauksesta tuloksena oli kuitenkin pettymys, sillä IFK Mariehamn haki pisteet mukaansa Tapiolan urheilupuistosta luvuin 1-3. Honka meni ottelussa 1-0 johtoon, mutta ahvenanmaalaisten vahva toinen jakso käänsi ottelun vieraille.

Hongan luottopakki Henri Aalto tietää, mitä keltamustien täytyy tehdä palatakseen lauantaina voittokantaan.

-Ensinnäkin erikoistilanne- ja boksipelaamisen on oltava merkittävästi parempaa. Toisekseen meidän on säilytettävä parempi tasapaino pelin eri vaiheissa, ja sopeutettava pallollinen tekeminen tehokkaammin ottelutapahtumiin, hän kommentoi.

Vierasvoitto Kuopiosta olisi joukkueelle myös henkisesti tärkeä.

-Nyt on erittäin tärkeää palata voittojen tielle. Samalla meidän täytyy palata tietyissä pelillisissä asioissa omalle tasollemme, Aalto sanoo.

KuPS sijoittui viime kaudella jännittävien vaiheiden jälkeen pronssille. Kolmossija ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Kuopiolaiset erotti neljänneksi jääneestä Hongasta lopulta vain maaliero.

Talven aikana KuPS:in joukkueeseen on tullut useita vahvistuksia. Kuopiossa pelaavat alkaneella kaudella esimerkiksi Juho Pirttijoki, Babacar Diallo, Tommi Jyry, sekä Issa Thiaw. Lisäksi suuri osa  viime kauden rungosta kapteeni Petteri Pennasen johdolla jatkaa joukkueessa.

Nimivahvasta joukkueesta huolimatta alkukausi on ollut KuPS:ille haastava. Suomen Cupissa se ei onnistunut voittamaan yhtään ottelua, ja jäi lopulta kahdella tasapelipisteellä lohkonsa viimeiseksi. Veikkausliigakauden kuopiolaiset ovat avanneet kolmella tasapelillä RoPS:ia, FC Lahtea, sekä HJK:ta vastaan. Joukkueen tehokkain on alkukaudella ollut kahdesti osunut Rasmus Karjalainen.

Aalto tiedostaa, että vastaan tulee lauantaina vahva joukkue.

-KuPS on hyvin valmennettu joukkue, joka osaa vastustajana parhaimmillaan vahingoittaa sekä pallonhallinnan, että kovan prässin ja vastahyökkäysten kautta, hän analysoi.

Hongan kannattajaryhmä HK05 järjestää Kuopioon kannattajamatkan.
Lähde mukaan kannustamaan Honkaa myös vieraissa! Lisätietoa matkasta löydät täältä.

Kannattajien merkitys joukkueelle on Aallon mukaan todella suuri.

-Luonnollisesti kannattajat ovat aivan keskeisen tärkeitä, niin isossa kuvassa kuin yksittäisissäkin otteluissa. HK05:den toiminta on monessa mielessä ihailtavalla tasolla. Satutti esiintyä niin heikosti heidän edessään kotiavauksessa, mutta fanimme tietävät tasomme ja voivat luottaa siihen, että iloisempia hetkiä on pian luvassa.

Hongalta lauantain ottelusta sivussa ovat ainakin Jonas Levänen, Tommi Saarinen, sekä Gideon Baah. Demba Savagen ja Robert Ivanovin pelikunto on vielä epävarma.

Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäiseksi Veikkauksen sivuilla ja voit katsoa ne ottelupäivänä tästä. Mikäli et pääse paikalle, ottelua voi seurata myös suorana Ruutu+-palvelusta, sekä Hongan Twitter-tilin liveseurannasta.

Kuopion reissun jälkeen Honka palaa jälleen kotikentälle. Honka-FC Inter pelataan torstaina 25.4. kello 18.30 alkaen. Tule kannustamaan Honka ensimmäiseen voittoon myös kotikentällä! Osta lippusi otteluun tästä tai kausikorttisi tästä.

Kauden kotiavauksesta tappio – Honka 1-3 IFK Mariehamn

Kuva: Juhani Järvenpää

Tapiolan urheilupuistossa nähtiin Hongan kauden kotiavaus, kun vieraaksi saapui IFK Mariehamn. Borjas Martín vei Hongan 1-0 johtoon, mutta lopulta vierasjoukkue otti pisteet mukaansa Ahvenanmaalle tuloksella 1-3.

Avausjakso

IFK Mariehamn aloitti ottelun vahvasti. Viidenellä peliminuutilla Gustaf Backalidenin laukaus kolahti Honka-maalin molempien tolppien kautta ulos.

Ensimmäisen maalin Tapiolan urheilupuistossa tällä Veikkausliigakaudella tarjoili 11. peliminuutin jälkeen Honka. Lucas Kaufmannin keskitys jäi pyörimään IFK-maalin edustalle, ja lopulta Borjas Martin siirsi pallon verkkoon. 

Honka oli lähellä lisätä johtoaan muutama minuutti myöhemmin. Vierasjoukkueen puolustajat blokkasivat kuitenkin sekä Juha Hakolan, että Kaufmannin laukaukset. 

32. minuutilla Honka suoritti ensimmäisen vaihtonsa. Gideon Baah joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi ja tilalle vaihdettiin Tommi Saarinen.

Tasoitusmaali nähtiin 39. minuutin pelin jälkeen. Robin Sid laukoi vapaapotkun, ja Rick Ketting oli ensimmäisenä paluupallossa. Pallo päätyi Honka-maaliin ja lukemiksi 1-1.

Enempää osumia ei avausjaksolla nähty, ja taukoa lähdettiin viettämään 1-1 tasatilanteessa.

Toinen jakso

Honka loi toisen jakson ensimmäisen tilanteen. Javi Hervas vapautti Borjasin miltei läpiajoon, ja vain Robin Buwaldan liukutaklaus pelasti vieraat.

Jakson edetessä IFK Mariehamn otti peliä enemmän haltuunsa. 54 minuuttia oli pelattu, kun Dylan Murnane lähetti kulmapotkun maalille. Korkeimmalle nousi Ketting, joka puski illan toisen osumansa ja vei vierasjoukkueen 1-2 johtoon.

Hongan ilta synkkeni entisestään viisi minuuttia myöhemmin. Backalidenin laukaus boksin rajoilta upposi alakulmaan ja taululle lukemiksi 1-3.

70. minuutilla IFK:lla oli hyvä paikka lisätä johtoaan entisestään. Tim Murray onnistui kuitenkin torjumaan Aristote Mboman kudin lähietäisyydeltä.

Vierasjoukkue loi vielä muutaman maalipaikan, mutta enempää maaleja ottelussa ei nähty. Näin IFK Mariehamn otti kaikki kolme pistettä mukaansa 1-3 voitolla.

-Olimme tänään todella lepsuja erikoistilanteissa. Tiesimme, että niihin tämä peli voi ratketa, mutta IFK vei meitä tänään niissä ihan 100-0. Sen takia he ansaitsivat tänään kolme pistettä. Sikäli ihan selvä homma, kommentoi ottelun jälkeen Hongan puolustaja Mikko Sumusalo.

Myös Hongan päävalmentaja Vesa Vasara oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen.

-Ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Toisella olimme selkeästi huonompia ja IFK ansaitsi voittonsa.  Emme pystyneet mukautumaan olosuhteisiin. Jos päästää kaksi erikoistilannemaalia niin on aina aika heikoilla. Toisen puoliajan olimme tosiaan selvästi sillassa, emmekä saaneet pelaamistamme korjattua, Vasara analysoi.

Honka hakee paluuta voittojen tielle seuraavan kerran lauantaina 20.4., kun espoolaiset matkustavat Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Ottelu käynnistyy Savon Sanomat Areenalla kello 16.00. 

Seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon torstaina 25.4. kello 18.30. Silloin vieraaksi saapuu FC Inter. Osta liput otteluun tästä ja tule kannustamaan keltamustat kauden ensimmäiseen kotivoittoon!

Kauan odotettu kotiavaus edessä maanantaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Kauan odotettu kotiavaus koittaa Hongan osalta viimein maanantaina 15.4., kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu IFK Mariehamn. Ottelu käynnistyy kello 18.30.

Honka avasi kautensa hakemalla 2-1 vierasvoiton RoPS:n vieraana. Ottelun avausmaalin iski upean kuvion päätteksi Borjas Martin. Gideon Baah vei Hongan kahden maalin karkumatkalle onnistumalla maalinteossa kolmannessa ottelussa perättäin. Niklas Jokelainen kavensi vielä kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta keltamustat ottivat vahvan esityksen päätteeksi kaikki kolme pistettä mukaansa Espooseen.

-Pelasimme melko hyvän ja tasapainoisen ottelun. Saimme luotua kohtalaisen paljon maalipaikkoja ja pidettyä RoPSin pois vaarallisilta alueilta suuren osan ottelusta. Hallitsimme palloa ensimmäisen tunnin ja peli oli hyvin kontrollissa. Viimeiseillä puolituntisella pystyimme ilman palloa pitämään muodon kasassa ja estämään RoPSin etenemisen. On tärkeä jatkaa samalla mallilla sekä pallollisena että ilman. Meidän pitää olla vielä huolellisempia erikoistilanteiden jälkeen, sekä viimeisissä syötöissä ja laukauksissa, jotta olemme vielä vaarallisempia, kommentoi laitahyökkääjä Juha Hakola.

Valmistautuminen kotiavaukseen ei ole Hakolan mukaan eronnut normaalista. Töitä on tehty paljon ja huolella.

-Otteluun on valmistauduttu hyvin normaalisti. Paljon videoita, analysointia ja näistä johdettujen päätelmien siirtämistä käytäntöön kentälle eri treenien avulla. Uskon, että olemme hyvin valmiita, kun tuomari viheltää pilliin. Pystymme reagoimaan hyvin ottelun sisällä eri skenaarioihin, kuten RoPS:iakin vastaan.

Maanantain vierailija IFK Mariehamnin joukkueessa on tapahtunut liikehdintää talven aikana. Merkittävimpinä poistujina voidaan pitää uransa päättäneitä Aleksei Kangaskolkkaa ja Kristian Kojolaa. Sisään on kuitenkin tullut myös kovia pelaajia, tunnetuimpana varmasti paluumuuttaja Daniel Sjölund. Pitkään Ruotsissa pelanneella Sjölundilla on kasassa myös 37 A-maaottelua. Hollantilaiset topparit Robin Buwalda ja Rick Ketting kuuluvat myös ahvenanmaalaisten luottomiehiin. Joukkueen vahvuudesta kertoo myös se, että IFK Mariehamn on edennyt Suomen Cupissa välieriin saakka.

Hakola tiedostaa hyvin tulevan vastustajan pelaamisen vahvuudet.

-IFK Mariehamn on tosiaan muuttunut pelaajiston suhteen paljon viime vuodesta. Heidän identiteettinsä on perustunut vierasotteluissa usein tarkkaan puolustustyöhön, nopeisiin vastahyökkäyksiin, sekä vahvaan erikoistilanneosaamiseen. Heillä on siihen sopivat pelaajat ja meidän tulee pitää kenttätasapaino kunnossa, kun hyökkäämme. Meidän täytyy olla parhaimmalla tasollamme, jotta pystymme murtamaan heidän blokkinsa. Erikoistilanteet ratkaisevat usein tasaiset ottelut ja ne meidän pitää voittaa kentän molemmissa päissä.

Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat talvella Suomen Cupin lohkovaiheessa. Silloin Esport Arenalla päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Maanantaina Honka pääsee ensimmäistä kertaa tällä Veikkausliigakaudella kotiyleisön eteen. Hakola odottaa kotiavausta innolla.

-Ensimmäinen kotiottelu herättää minussa suuria tunteita. On mahtavaa päästä Tapiolan nurmelle pelaamaan kotiyleisön eteen ja tarjoamaan kannattajillemme, sekä muille sidosryhmillemme hieno ottelutapahtuma. Jos haluamme menestyä Veikkausliigassa, meidän tulee tehdä Tapiolasta paikka mihin vastustajat eivät halua tulla vierailemaan. Meidän tulee olla voittava joukkue erityisesti kotonamme, hän päättää.

Hongalta varmasti sivussa on ainoastaan Jonas Levänen.

Liput otteluun myy Tiketti. Osta ne ennakkoon tästä ja tule kannustamaan Honka voittoon!

Ottelun alustavat kokoonpanot ilmestyvät ottelupäivänä ensimmäisenä Veikkauksen sivuille. Voit katsoa ne klikkaamalla tästä.

Honka haki liigakauden avausvoiton Rovaniemeltä

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka avasi Veikkausliigakautensa voitolla, kun RoPS kaatui Rovaniemellä luvuin 2-1. Keltamustien maalit iskivät toisella jaksolla Borjas Martin ja Gideon Baah.

Avausjakso

Ensimmäinen nelivitonen mentiin suurilta osin Hongan hallinnassa. Ottelun ensimmäisen vaarallisen paikan sai kuitenkin kotijoukkue RoPS, kun Agnaldo riisti pallon Gideon Baahilta. Tim Murray onnistui kuitenkin torjumaan brassin laukauksen kulmapotkuksi.

Hongan ensimmäinen tilanne syntyi 18. minuutilla. Lucas Kaufmann riisti pallon ja pelasi sen Borjas Martinille. Damjan Shishkovski joutui venyttämään parhaimpansa torjuakseen espanjalaisen tulisen, rangaistusalueen rajoilta lähteneen kudin.

Minuutti myöhemmin Javi Hervas näytti henkilökohtaista taitoaan, ja vei harhautuksillaan vipuun sekä Juho Hyvärisen, että Sampo Alan. Taye Taiwo onnistui kuitenkin blokkaamaan espanjalaisen laukauksen.

Ensimmäistä otteluaan Veikkausliigassa pelannut Luis Silva pääsi 40. minuutilla puskemaan vahvasti Kaufmannin keskityksestä, mutta Shishkovski piti torjunnallaan lukemat nollilla.

Maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

Toinen jakso alkoi Hongan kannalta täydellisesti. Pallo pelattiin upean kuvion kautta Kaufmanille, joka löysi maalin edestä Borjasin. Espanjalainen viimeisteli tarkalla laukauksella pallon aivan RoPS-maalin yläkulmaan ja Hongan 1-0 johtoon.

Maalin jälkeen kotijoukkue RoPS sai peliään paremmin käyntiin, mutta myös ottelun toisesta maalista vastasi Honka. Hervas lähetti vapaapotkun maalille, josta Gideon Baah ohjasi sen verkkoon. Kellossa oli 71 minuuttia ja Honka siirtyi kahden maalin johtoon. Baah on nyt osunut kolmessa perättäisessä ottelussa. Maaliverkko heilui myös Suomen Cupissa AC Oulua ja Ilvestä vastaan.

RoPS onnistui vielä kaventamaan vastahyökkäyksestä, kun Niklas Jokelainen toi kotijoukkueen maalin päähän kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

Enempää osumia Rovaniemen keskuskentällä ei kuitenkaan nähty, joten Honka nappasi avausottelustaan kolme pistettä mukaan Espooseen.

-Ensimmäisellä puoliajalla kontrolli oli hyvin meillä ja olimme selvästi dominoivampi joukkue. Toisella sitten passivoiduimme, emmekä saaneet varsinkaan vastustajan maalin jälkeen enää prässiä ylös. Saimme mukaan kuitenkin kolme pistettä, ei siihen voi olla kuin tyytyväinen, vaikka toisen puoliajan esitykseen jäikin paljon parannettavaa, kommentoi Hongan kapteeni Duarte Tammilehto.

Hongan kausi jatkuu maanantaina 15.4. Silloin kotiavaukseen saapuu vieraaksi IFK Mariehamn.

-Meidän pitää parantaa toista puoliaikaa, emme voi päästää vastustajaa noin niskan päälle. Lenkkarit jalkaan ja treeni kerrallaan kohti IFK Mariehamn-ottelua. Siellä on taas kolme pistettä jaossa, Tammilehto summaa.

Honka-IFK Mariehamn alkaa Tapiolan urheilupuistossa kello 18.30. Osta lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka avausvoittoon myös kotinurmella!

Hongan kokoonpano:

3 Gideon Baah

4 Robert Ivanov

5 Henri Aalto

8 Javi Hervas

10 Lucas Kaufmann (69′ Demba Savage)

11 Juha Hakola (90+3′ Arlind Sejdiu)

13 Tim Murray (MV)

14 Borjas Martin

20 Luis Silva (75′ Joel Perovuo)

23 Mikko Sumusalo

33 Duarte Tammilehto

Hongan Veikkausliiga-avaus edessä Rovaniemellä sunnuntaina

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää

Kauan odotettu Veikkausliigakausi alkaa Hongan osalta ylihuomenna sunnuntaina, kun keltamustat matkaavat RoPS:n vieraaksi Rovaniemelle. Ottelu käynnistyy Rovaniemen keskuskentällä kello 14.00.

Oman lohkonsa voittaneen Hongan urakka Suomen Cupissa päättyi lopulta puolivälieriin, kun Ilves oli parempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Putoamisen tuoma pettymys on kuitenkin pyyhitty jo pois kaikkien mielistä, ja keskittyminen on täysin sunnuntain liiga-avauksessa.

-Valmistautumisemme liiga-avaukseen on sujunut pääasiassa hyvin. Toki viime viikonlopun tappio Ilvestä vastaan oli katkera. Siitä meidän pitää parantaa, jotta saamme nyt voiton, kommentoi päävalmentaja Vesa Vasara.

RoPS on ehtinyt jo pelata tällä kaudella yhden liigaottelun. Avausottelussaan Kuopiossa se nousi viime minuuteilla 2-2 tasapeliin KuPS:n kanssa. Rovaniemeläisten maalit iskivät Atte Sihvonen sekä Sampo Ala. Suomen Cupissa RoPS putosi Hongan tapaan puolivälierävaiheessa, kun KPV oli parempi luvuin 1-2.

Vasara tuntee hyvin tulevan vastustajan vahvuudet, mutta heikkouksiakin löytyy.

-RoPS on hyvin organisoitu joukkue, jolla on selkeä pelitapa. He päästävät yleensä aika vähän maaleja ja osaavat puolustaa tarvittaessa myös syvällä vahvasti. Se oli yksi syy, miksi he pärjäsivät viime vuonna niin hyvin. Toki Rovaniemelläkin on tullut monia muutoksia talven aikana. Meidän pitää omalla toiminnallamme laittaa RoPS:in pelaajat tekemään koko ajan mahdollisimman paljon valintoja. Kun he sitten tekevät virheitä, niin iskemme kiinni. Meillä on selkeä pelisuunnitelma otteluun.

Hongalta varmasti sivussa ottelusta on ainoastaan Jonas Levänen.

HK05 lähtee suurella joukolla Rovaniemelle kannustamaan keltamustia avausvoittoon Veikkausliigassa. Jos et kuitenkaan itse pääse paikalle, voit seurata ottelua myös Ruutu+-palvelun kautta, sekä Hongan Twitter-seurannasta.

RoPS-ottelun jälkeen alkaa lähtölaskenta Veikkausliigakauden 2019 kotiavaukseen. Honka-IFK Mariehamn pelataan maanantaina 15.4. kello 18.30 alkaen. Tule kannustamaan keltamustat voittoon myös kotinurmella. Osta kausikorttisi tästä, tai ottelulippu IFK Mariehamn-kamppailuun tästä!

Esport Hongan uskomaton kausi päättyi neljänteen sijaan

Esport Honka voitti kauden viimeisessä ottelussaan VPS:n 3-1. Kun KuPS kaatoi samaan aikaan omassa ottelussaan IFK Mariehamnin 2-1, jäivät espoolaiset lopulta neljänneksi vain maalierolla.

Avausjakso

Honka aloitti ottelun vahvasti, ja loi useita vaarallisia tilanteita VPS-maalille. Ensimmäisen 40 minuuttia vieraiden maali pysyi puhtaana, mutta sitten alkoi tapahtumaan.

Demba Savage puski keltamustat 1-0 johtoon 41. minuutilla. Vain hetken kuluttua edellisestä tulostaululle muuttui lukemiksi jo 2-0. Lucas Kaufmann lähetti kulmapotkun maalille ja pallo kimpoili VPS-verkkoon. Osuma merkattiin lopulta omaksi maaliksi.

Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 2-0 johdossa.

Toinen jakso

Myös toinen jakso mentiin Hongan komennossa. 62. minuutilla Kaufmannin laukaus karkasi hieman yli maalin.

Muutama minuutti myöhemmin Henri Aallolle avautui huippupaikka, mutta puolustajan pusku suuntautui hieman ohitse.

Honka ei lannistunut vaan vyörytti hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen kohti VPS-vahti Samu Volotista. Mac Kandji tarjoili 68. minuutilla avopaikan Borjasille, mutta Aubrey David onnistui pelastamaan espanajalisen kudin maaliviivalta.

Lisäajalla VPS onnistui tulemaan maalin päähän, kun Ibrahima Gueye sai sijoittaa pallon vapaasti ohi Tim Murrayn.

Kandji lisäsi vielä kauden kuudennellatoista osumallaan Hongan johdon viimeisellä peliminuutilla 3-1:een, mutta kun KuPS voitti oman ottelunsa Maarianahaminassa 2-1, jäi keltamustien osaksi tällä kaudella karvas neljäs sija.

Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kehui joukkueensa esitystä kauden päätösottelussa.

-Meillä oli tänään hyvin homma hallussa. Saimme hyökättyä hyvin ja loimme riittävästi maalipaikkoja. Jos olisimme olleet todella tehokkaita, niin olisimme voineet taistella KuPS:in kanssa maalierostakin.

Vaikka kausi päättyikin pettymykseen, voi sitä pitää Hongan osalta erittäin onnistuneena. Sarjanousijana kauteen lähteneet espoolaiset taistelivat loppuhetkiin saakka mitalista. Ainoa joukkue, jota Honka ei tällä kaudella onnistunut kaatamaan oli Suomen mestaruuden napannut HJK.

Vasara jakoi kiitosta kaudesta niin joukkueelleen, kuin koko valmennusryhmälle.

-Kiitos koko joukkueelle ja valmennustiimille. Kovaa duunia teimme koko vuoden ja lähellä, ärsyttävän lähellä se iso palkinto oli. Silti olen todella ylpeä kaikesta meidän tekemisestä, Vasara summasi.

Kauskortiti ensi kaudelle jo myynnissä!

Ole mukana Esport Hongan matkassa myös ensi kaudella! Kausikortit Veikkausliigakaudelle 2019 myynnissä nyt tästä!

Kauden päätösottelussa kovat panokset – Esport Honka kohtaa VPS:n

Esport Honka päättää Veikkausliigakautensa lauantaina 27.10., kun Tapiolaan saapuu VPS. Sarjanousijana kauteen lähteneet keltamustat ovat pelanneet upean kauden, ja vielä viimeisessäkin ottelussa on suuri panos. Honka lähtee nimittäin otteluun sarjan neljänneltä sijalta, tasapisteissä kolmantena olevan KuPS:n kanssa. Pronssimitalit ja europaikka ratkotaan siis lauantaina.

Kuopiolaisilla on parempi maaliero, joten Hongan täytyy, käytännössä ottaa ottelustaan enemmän pisteitä kun KuPS omastaan. Mahdollisuus pronssimitaliin on myös KuPS:n voittaessa oman ottelunsa, mutta silloin Hongan täytyy voittaa runsasmaalisesti, jotta maalierokamppailu kääntyy espoolaisten eduksi.

Esport Hongan luottopuolustaja Henri Aalto on luottavainen kauden päätöksen alla.

-Lähden otteluun rauhallisin ja luottavaisin, mutta uteliain mielin. Edessä on kiehtova iltapäivä. Olemme tehneet läpi kauden määrätietoista työtä, jonka myötä ansaitsemme pelata mitalista päätöskierroksella. Tilannetta pitää osata arvostaa.

Vaikka edessä on kenties kauden tärkein ottelu, ei valmistautumista ole Aallon mukaan juurikaan muutettu normaalista.

-Suuren panoksen ottelut ovat upeita hetkiä tutustua itseen ja omiin reaktioihin haasteen edessä, sekä tunnustaa oman kollektiivin arvo. Isossa kuvassa valmistautuminen tai pelaaminen eivät sinänsä muutu, molemmat on syytä pitää johdonmukaisina.

Honka ei ole onnistunut kaatamaan VPS:ää neljään vuoteen, joten mikä olisikaan sen parempaa, kun katkaista putki nyt. Toisaalta täytyy myös ottaa huomioon, että keskinäisiä kamppailuja ei joukkueiden välillä ollut kolmeen vuoteen, kun Esport Honka pelasi alemmilla sarjatasoilla. Kuluneen kauden kohtaamiset ovat olleet tasaisia. Espoossa VPS oli maalin verran vahvempi ja voitti 1-0. Vaasassa taasen päädyttiin pistejakoon luvuin 1-1.

Aalto lähetti vielä terveiset espoolaisyleisölle kamppailun alla.

-Espoolaisessa jalkapallossa tehdään tällä hetkellä jotain hienoa ja jännittävää. Suosittelen sydämestäni osallistumaan innolla viimeiseen kotiotteluun, pelaajat arvostavat panostanne!

Panokset eivät siis voisi olla lauantaina suuremmat! Kaikkien tukea tarvitaan, että Espoon ylpeys pelaa ensi kaudella Euroopassa. Tule kannustamaan keltamustat voittoon! Liput tästä!

Hongan tilanne

Hongalta varmasti sivussa ottelusta on Masar Ömer.

#meollaanhonka

Esport Honka haki kauden viimeisestä vierasottelustaan täydet pisteet

Esport Honka matkasi Turkuun FC Interin vieraaksi. Ottelun avausjaksolla paikat jäivät molemmilla joukkueilla melko vähiin. Honka onnistui maalinteossa kuitenkin kerran, kun Borjas Martin siirsi pallon maaliin. Toisella jaksolla myös Interillä oli muutama huippupaikka, mutta Tim Murray piti maalinsa puhtaana. Lisäajalla Javi Hervas laukoi vielä komealla vapaapotkulla Hongan kahden maalin voittoon. Tuloksen myötä Honka jatkaa sarjan neljännellä sijalla, tasapisteissä kolmantena olevan KuPS:n kanssa. Ratkaisu pronssista ja europaikasta nähdään viimeisellä kierroksella ensi lauantaina.

Avausjakso

Ottelun avausmaali syntyi 21. minuutilla. Javi Hervas lähetti vapaapotkun maalille, ja Borjas Martin siirsi takatolpalta keltamustat johtoon.

Kotijoukkue FC Inter kävi lähellä tasoitusta 43. minuutin pelin jälkeen. Arttu Hoskonen pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta Tim Murray venytti upeasti laukauksen tielle.

Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin Hongan 1-0 johdossa.

Toinen jakso

Inter tuli vahvasti toiselle jaksolle ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Murrayn vartioimaa maalia. Honka-puolustus piti sinimustat kuitenkin poissa maalinteosta.

Jakson kuluessa Honka otti pelin jälleen hallintaansa. Henrik Moisander esitti kuitenkin vastaavasti Inter-maalilla varmoja otteita.

Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Interin tasoitusmaali oli todella lähellä. Pallo jäi vapaapotkun jälkitilanteesta pyörimään maaliviivalle, mutta Honka-puolustus onnistui lopulta selvittämään tilanteen.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin lisäajalla. Teemu Penninkangas kaatoi Alex Nimelyn, ja joutui katselemaan punaista korttia. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta Javi Hervas laukoi pallon taidokkaasti Inter-maalin alakulmaan. Enempää osumia ei ottelussa nähty, joten Honka nappasi elintärkeät kolme pistettä mukaansa Espooseen.

Esport Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kehui erityisesti joukkueensa erikoistilanneosaamista.

-Ottelu oli tiukka ja kenttä aika haastava. Ei ollut helppoa saada kontrollia. Tälläisissä peleissä yleensä erikoistilanteet ovat yksi ratkaiseva tekijä ja tänään pystyimme voittamaan sen taistelun, ja sitä kautta ottelun.

Myös Turkuun runsaslukuisina saapuneet kannattajat saivat Vasaralta suurta kiitosta.

-Ilman kannattajia olisi varmasti ollut paljon vaikeampaa voittaa. Pienissä marginaaleissa sieltä tuleva tuki on meille elintärkeää. Toivon, että kannattajat ja muukin yleisö ymmärtävät, että heillä on suuri merkitys. Siitä tulee lisävirta, joka ratkoo näitä tiukkoja pelejä.

Kausi huipentuu ensi lauantaina

Veikkausliigakausi 2018 tulee päätökseensä ensi viikon lauantaina 27.10. Hongan vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu VPS. Suurempaa panosta keltamustilla ei ottelussa voisi olla, sillä pronssimitalien ja europaikan kohtalo ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella. Kaikkien tukea tarvitaan, jotta Espoon ylpeys pelaa ensi kaudella Euroopassa! Ottelu käynnistyy kello 15.00.

Osta liput kauden viimeiseen otteluun tästä!

#meollaanhonka

”Tullut kuin pikkupoika takaisin treeneihin” – kauden viimeinen vierasottelu käsillä

Esport Honka kohtaa FC Interin Turussa sunnuntaina Veritas Stadionilla. Hongalla panokset ovat äärimmäisen kovat, sillä espoolaiset ovat tasapisteissä kolmospaikalla KuPS:n kanssa. Ottelu alkaa kello 14.30 ja Ruutu+ näyttää sen tuttuun tapaan suorana.

Maajoukkuetauko on takana päin ja on aika palata tositoimiin, kun kautta on jäljellä enää kahden ottelun
verran. Hongan luottopuolustaja Robert Ivanov sanoo tauon tehneen hyvää, mutta pelihalut ovat kovat,
joten paluu jalkapallokentille on maistunut hyvältä.

– Tullut kuin pikkupoika takaisin treeneihin hyvälle nurmelle. Tosi kivaa ollut harjoitella ja tauko tuli
todella hyvään paikkaan
, puolustaja kertoo.

Viimeksi FC Inter ja Esport Honka kohtasivat kesäkuun lopulla. Espoolaiset johtivat ottelua turvallisen tuntuisesti 2–0, mutta Inter tuli hetkessä tasoihin. Hongan sankariksi nousi kuitenkin juuri Ivanov, joka niittasi pelivälineen sisään lisäajalla. Nähdäänkö ”Robalta” jälleen ratkaisuosuma?

– Toivottavasti ei, koska minun tehtäväni on pitää oma maali puhtaana ja hyökkääjien tehtävänä on
tehdä maalit. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, katsotaan
, Roba avaa pilke silmäkulmassaan.

Hongalla edessään pakkovoitto

Hongalla on edessään iso ottelu, sillä Turusta olisi saatava kolme pistettä. Tilanne ei kuitenkaan Ivanovin
mielestä ole uusi sarjanousijana kauteen lähteneelle Hongalle.

– Jokaista peliä lähdetään voittamaan ja jokainen peli on ollut iso ottelu tällä kaudella. Meidän pitää
nauttia tästä tilanteesta, että taistelemme mitalista sekä europaikasta.

Honka ja KuPS ovat siis tällä hetkellä tasapisteissä. Joukkueet erottaa vain maaliero, joka on kuopiolaisten eduksi. Tiukka tilanne ei kuitenkaan vaivaa Ivanovia, vaan kaikki keskittyminen on omassa tekemisessä.

– Sanotaan näin, että jos me voitamme kaksi viimeistä peliä, niin emme me oltaisi voitu hirveästi
enempää tehdä. Siitä me lähdemme, että voitamme seuraavan pelin. Katsotaan sitä maalieroa
sitten, kun on sen aika
, Roba summaa.

Nyt on aika virittäytyä tunnelmaan, kun jännitysnäytelmä starttaa klo 14.30. Vaihtoehtoja on kaksi: hypätä
HK-05:n matkaan Turkuun tai katsoa ottelu suorana Ruutu+:sta! Päätä itse!

Kauden viimeinen kotiottelu on sen sijaan viikon päästä lauantaina kello 15.00. Vieraaksi Tapiolan
urheilupuistoon saapuu silloin VPS. Tule tukemaan Espoon ylpeyttä Esport Honkaa ja osta lippusi
edullisemmin ennakkoon tästä.

Hongan tilanne

Hongalta sivussa sunnuntaina ovat varmuudella vain Masar Ömer sekä Ahmed El-Amrani, joten joukkue on hyvässä iskussa!

#meollaanhonka

Yhteistyössä